Kotitalouksien sijoitukset lisääntyneet

Lokakuun tilanteen mukaan 37 prosenttia kotitalouksista on sijoittanut rahaa erilaisiin arvopapereihin tai vakuutussäästöihin.

Osakemerkintäjono

Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan pörssiosakkeisiin, rahastoihin tai joukkovelkakirjoihin oli sijoittanut 29 prosenttia talouksista. Säästöhenkivakuutuksen tai vapaaehtoisen eläkevakuutuksen oli ottanut kotitalouksista 17 prosenttia. Varsinkin rahastosijoitukset ovat lisääntyneet selvästi parin viime vuoden aikana. Rahastoihin sijoittaneita kotitalouksia oli lokakuussa noin 350 000 eli 15 prosenttia kaikista kotitalouksista.

Sekä arvopaperi- että vakuutussijoittaminen keskittyvät ylimpiin sosiaaliluokkiin. Yli puolet ylimmän tuloneljänneksen talouksista omisti lokakuussa arvopapereita. Pääkaupunkiseudulla lähes joka toisella kotitaloudella oli arvopapereita. Työttömistä, eläkeläisistä ja yksin asuvista nuorista korkeintaan joka kymmenes oli sijoittanut vakuutuksiin.

Tilastokeskus haastatteli kuluttajabarometriä varten lokakuussa 1652 suomalaista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat