Kotitalouksien kulutus kasvatti BKT:ta

Bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 3,4 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan talouden kasvua ylläpitivät yksityiset investoinnit sekä osa kotitalouksien kulutuksesta.

Tuotanto ei kuitenkaan enää lisääntynyt edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Kone- ja laiteinvestoinnit nousivat 15 prosenttia viime vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna. Rakennusinvestoinnit pysyivät edellisen vuoden suuruisina. Kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat reilun prosentin. Uusia autoja ostettiin huomattavasti vähemmän kuin vuotta aiemmin, mutta muihin menoihin rahaa kulutettiin enemmän. Vienti kasvoi tammi-maaliskuussa 5 prosenttia ja tuonti 7 prosenttia. Tuotannon määrä lisääntyi tammi-maaliskuussa eniten metalliteollisuudessa, joka kasvoi sähköteknisen teollisuuden vauhdittamana 14 prosenttia. Sen sijaan puu- ja paperiteollisuuden tuotanto pieneni 4 prosenttia. Kauppa kasvoi 4 prosenttia, vaikka autokauppa väheni. Kansantalouden palkkasumma oli 8 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Yritysten toimintaylijäämä nousi vastaavana aikana 10 prosenttia. Tammi-maaliskuussa bruttokansantuote kasvoi Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin ennakkotiedon mukaan EU-alueella 2,5 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat