Mainos

Kotimaista erikoispuuta kaupataan nyt netin välityksellä

Erikoispuun kauppaa ja kasvatusta yritetään Suomessa vauhdittaa Internetissä toimivalla puupörssillä. Koko maata kattavassa pörssissä voi myydä ja ostaa puuseppien tarvitsemaa erikoispuuta, kuten leppää, haapaa ja pihlajaa.

-Kuitupuun ja tukin rinnalle tarvitaan kolmas puutavaralaatu, puusepänpuu, korosti Arvopuu-hanketta vetävä Markku Oikarainen tänään Helsingissä.
Arvopuu-hankkeeseen kuuluvan erikoispuupörssin kehittelystä vastasi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ja Tieto Oyj. Pörssi luotiin maaseudun kehittämisvaroilla. Pörssiä pääsee käyttämään huhtikuun puolivälistä lähtien.
-Pörssillä haluttiin antaa puusepille uusi kanava puukauppaan, perusteli metsänhoitaja Matti Ruotsalainen Tapiosta. Metsänomistajilla on puolestaan mahdollisuus myydä vähä-arvoiseksi luokiteltua puuta ja saada näin lisäansioita.

Haavalla kysyntää

Erikoispuupörssissä käydään kauppaa tukeista tai sahatavarasta. Oikaraisen ja Ruotsalaisen mukaan nyt on kysyntää etenkin haavasta, pihlajasta, tervalepästä ja raidasta sekä mäntytyvitukista. Esimerkiksi haavan menekkiä on nostanut sen lämpökäsittely sekä halu korvata trooppisia puulajeja kotimaisella puulla.

Metsänomistajia opastetaan puupörssin yhteydessä erikoispuun kasvatukseen, johon ei ole tähän asti kiinnitetty juurikaan huomiota. Erikoispuukohteet olisi saatava metsäsuunnittelun piiriin, jotta niistä saataisiin aikanaan myytävää. Myös erikoispuun mitta- ja laatuvaatimukset tehdään puupörssissä myyjille tutuiksi.

Kynnys puupörssiin liittymiselle on haluttu tehdä metsänomistajille matalaksi muun muassa siten, että pörssin käyttö on metsänomistajille toistaiseksi ilmaista. Pienyritykset maksavat pörssin käytöstä kuukausimaksun. Ruotsalainen myös korosti, että metsänhoitoyhdistykset avustavat metsänomistajaa kaupanteossa, ja ne voivat hoitaa valtakirjalla koko kaupan.

"Lehtipuun arvostus kasvaa"

Valtapuuston eli koivun, kuusen ja männyn kylkiäisinä kasvaville lehtipuille ja muille erikoispuille on viime vuosina haluttu antaa tilaa metsissä lähinnä siksi, että ne lisäävät metsien monimuotoisuutta. Monet uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia etenkin vanhoista lehtipuista.

Erikoistutkija Tapio Lindholm Suomen ympäristökeskuksesta pitää erikoispuun kasvatuksen ja kaupan edistämistä myönteisenä asiana, jos se lisää lehtipuiden arvostusta ja kasvatusta niille sopivilla alueilla.
-Jos lehtipuiden arvostus nousee, se lisää koivun ohella muidenkin lehtipuiden kasvatusta ja siten niiden osuus metsistä kasvaa, arvioi Lindholm.

Lindholm pitää huonoimpana vaihtoehtona sitä, että viimeisiä olemassaolevia lehtimetsiä ryhdytään hakkaamaan. Pelko voi olla turha, sillä luonnollisilla paikoillaan kasvaneet lehtipuut eivät Lindholmin mukaan välttämättä täytä puunsepänteollisuuden laatuvaatimuksia. Hyvälaatuisinta puuta syntyy kasvattamisen kautta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.