Kotimaisia elokuvia kuvataan ulkomailla rahoitussyistä

Antti Raivion kirjoittama Skavabölen pojat -menestysnäytelmä muokkaantuu elokuvaversioksi. Kuvaukset on juuri saatu valmiiksi Berliinissä. Elokuvan ohjaaja, näyttelijät ja suuri osa teknisestä henkilökunnasta ovat suomalaisia.

Elokuvien budjetit ovat tiukoilla ja rahoitusta haalitaan kaikista mahdollisista lähteistä. Tämän elokuvan kohdalla rahaa saatiin Saksasta 400 000 euroa, joten osa kohtauksista oli kuvattava siellä.

Skavabölen pojat tulee elokuvalevitykseen myös Saksassa, ja tekijöiden haave on saada se jopa kilpailusarjaan Berliinin elokuvajuhlille ensi keväänä. Elokuvan ohjaa esikoisohjauksenaan Zaida Bergroth.Suomalaisnäyttelijöiden äänet on dubbattu saksaksi.

Skavabölen pojat tulee myös tv-levitykseen. Keski-Euroopassa se lähetetään Saksan ja Ranskan yhteisellä kulttuuri- ja dokumenttikanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat