Kotimaiset peruselintarvikkeet puhtaita

Kotimaiset peruselintarvikkeet on jälleen todettu puhtaiksi. Lihan, maidon, kananmunan ja kalan vierasainepitoisuudet alittivat selvästi sallitut rajat, kertoo Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksen tutkimus viime vuodelta.

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos on tutkinut naudan- ja sianlihan sekä maidon vierasainepitoisuuksia jo yli kymmenen vuotta. Veiraita aineita on löydetty vuosittain erittäin vähän. Professori Timo Hirvi Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksesta toteaakin, että esimerkiksi Keski-Euroopassa vallalla oleva kasvuhormonien käyttö ei ole levinnyt Suomeen.

Vieraat aineet ovat elintarvikkeissa olevia lääkejäämiä tai muita aineita, jotka voivat tehdä elintarvikkeen vaaralliseksi ihmisen terveydelle.

EU-määräysten mukaan jokaisen jäsenmaan on tutkittava eläinlääke-, ympäristömyrkky- ja hormonijäämät vuosittain. Ensi vuonna jäämävalvonta laajenee koskemaan kaikkia eläinperäisiä elintarvikkeita, jolloin Suomessa ryhdytään tutkimaan myös hunajaa ja tarhattua riistaa.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat