Kotimaiset paprikat kypsyvät

Viime vuosien aikana ammattimainen paprikoiden viljely on vauhdittunut Suomessa, ja Kotimaiset Kasvikset povaa paprikan vakiinnuttavan paikkansa kasvihuonevihanneksena tomaatin ja kurkun rinnalla.

Kotimaiset paprikat ovat parhaillaan kypsymässä. Paprikasatoa saadaan elokuun lopulle saakka, kerrotaan Kotimaiset Kasvikset ry:stä.

Koisokasveihin kuuluvaa paprikaa on viljelty Suomessa merkittävästi 1990-luvun lopulta lähtien. Viime vuosien aikana ammattimainen viljely on vauhdittunut, ja Kotimaiset Kasvikset povaa paprikan vakiinnuttavan paikkansa kasvihuonevihanneksena tomaatin ja kurkun rinnalla.

Paprikaa viljelee nyt Suomessa 126 yritystä vajaan kahdeksan hehtaarin alalla. Vuosituhannen alussa viljelyalaa oli vain yhden hehtaarin verran.

Suomessa syödään paprikaa kaikkiaan vuosittain noin 12 miljoonaa kiloa. Asukasta kohti kuluu 2,3 kiloa eli 26 paprikaa vuodessa. Käytetystä paprikasta kymmenesosa eli hieman toista miljoonaa kiloa on kotimaista tuotantoa.

Taimien istutuksesta sadon alkuun kuluu tavallisesti 8-12 viikkoa. Suurin osa syödystä paprikasta on makeaa, ja väkeviin paprikoihin kuten chiliin on keittiössä suhtauduttava kuten mausteisiin.

Paprika on oiva ruuanlaiton raaka-aine, jota voi tarjota niin tuoreena, kypsennettynä kuin kuivattunakin, muistuttavat kasvisten tuntijat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat