Kotimaisesta leipäviljatarpeesta täyttyy alle puolet

Leipäviljasadon arvioidaan tänä vuonna jäävän 281 miljoonaan kiloon, mikä on alle puolet kotimaisesta käyttötarpeesta. Sato olisi näin 165 miljoonaa kiloa viimevuotista pienempi, arvioi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tike. Leipäviljaa jouduttaisiin tämän mukaan tuomaan yli 300 miljoonaa kiloa. Tiken mukaan sadon pienentyminen johtuu kuivuudesta sekä syysviljojen viljelyalan huomattavasta supistumisesta. Kuivuus on koetellut pahimmin Etelä- ja Lounais-Suomea sekä Kymenlaaksoa, missä hehtaarisadot syyskuun puolivälissä laaditun arvion mukaan jäävät huomattavasti alle viiden viime vuoden keskiarvon.

Rehuviljan viljely lisääntyi


Sen sijaan rehuviljasato kasvanee viimevuotisesta 15 prosenttia eli 360 miljoonaa kiloa, ja kauraa riittää myös vientiin. Lisäys johtuu lähinnä ohran ja kauran viljelyalojen kasvusta, mutta lisäksi rehuviljojen satotaso on hieman viimevuotista parempi. Viljan kokonaissadosta vain vajaa kymmenes on leipäviljaa, loput rehua. Leipäviljasta huonosti on menestynyt lähinnä vehnä, jota on sadosta valtaosa eli noin 252 miljoonaa kiloa. Rukiin osuus on 29 miljoonaa kiloa. Myös perunan ja öljykasvien sadot kasvavat viimevuotisesta peräti yli kolmanneksen. Perunan osalta lisäys johtuu paremmasta hehtaarisadosta, öljykasvien tuottoa taas selittävät sekä viljelyalan kasvu että parempi sato.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat