Kotimaisella elokuvalla yli 1,5 miljoonaa katsojaa

Kotimaisen vaihtoehdon valitsee tällä hetkellä noin 25 prosenttia elokuvissa kävijöistä. Kaiken kaikkiaan teattereissa on tänä vuonna nähty 14 kotimaista ensi-iltaa.

Kotimainen elokuva ylitti viikonloppuna 1,5 miljoonan katsojan rajan. Se on jo yli 60 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Myös elokuvien kokonaiskatsojamäärä on nousussa. Suomen elokuvasäätiön mukaan kuluvan vuoden aikana elokuvissa on käynyt jo kuusi miljoonaa ihmistä, mikä on noin 18 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samana ajanjaksona.

Suomalainen elokuva on pärjännyt hyvin myös suhteessa ulkomaiseen tarjontaan. Kotimaisen vaihtoehdon valitsee tällä hetkellä noin 25 prosenttia elokuvissa kävijöistä.

Vuoden katsotuin kotimainen elokuva on edelleen tammikuussa ensi-iltansa saanut Matti, jonka on nähnyt jo yli 460 000 katsojaa. Toisena ja kolmantena ovat Kummelin Jackpot ja FC Venus, joilla molemmilla on yli 200 000 katsojaa.

Kaiken kaikkiaan teattereissa on tänä vuonna nähty 14 kotimaista ensi-iltaa. Ennen vuoden vaihdetta valkokankailla nähdään vielä Suden arvoitus ja Rock’n Roll Never Dies.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat