Kotimainen ooppera uuden vuosituhannen kunniaksi

Kolme säveltäjäämme, Herman Rechberger, Olli Kortekangas ja Kalevi Aho, on ollut viime aikoina tiiviisti yhteydessä toisiinsa. He säveltävät yhteistä teosta, jolla Savonlinnan oopperajuhlat juhlivat uutta vuosituhatta.

Libreton on tehnyt Paavo Rintala, jonka Aika ja uni -romaanilta on lainattu uutuuden nimi. Ajan ja unen johtaa kesällä 2000 Osmo Vänskä, ohjaa Jussi Tapola. Keskeisen naisosan laulaa Monica Groop. Mukana ovat myös mm. Jorma Hynninen ja Hannu Niemelä. Kaikkiaan Ajassa ja unessa on toistakymmentä roolia. Säveltäjäkolmikko oli koolla Savonlinnan oopperajuhlilla, jossa sillä oli kokous oopperajuhlien johdon kanssa. Mukana oli myös hankkeen alkuvaiheen tuottaja Musiikin tiedotuskeskuksen johtaja Pekka Hako, joka on oopperajuhlien taiteellisen toimikunnan jäsen. Rechbergerillä on jo oma osuutensa valmis, ja myös Kortekangas ja Aho ovat pitkällä omissa osuuksissaan. Yhteistyö sujuu erittäin hyvin, siitä on ollut vain hyötyä. Kukaan ei tunne sen sitovan omaa työtään, päin vastoin kollegoita on tukea. -Pahempaankin porukkaan olisi voinut joutua, oli mielipide.

Itsenäiset osat

Aika ja uni sävelletään niin, että sen osia voidaan käyttää myös itsenäisinä teoksina. Jokaisella osalla on oma otsikkonsa. Oopperan aloittaa Rechbergerin osuus Nyt ja aina, jota säveltäjä kuvaa näyttämölliseksi freskoksi. Kuorolla on tärkeä osuus. Sitten seuraa Kortekankaan Marian rakkaus, jossa on aineksia Rintalan samannimisestä romaanista. Teoksen päättää Ahon Salaisuuksien kirja. Eri säveltäjien osuuksissa esiintyy samoja solisteja ja henkilöitä. Orkesterikokoonpano on koko ajan sama.

-Herman jo ratkaisi aloituksessaan orkesterikokoonpanon muiden puolesta, naurahtaa Aho, ja toteaa, että hänellä on viimeisenä oikeastaan paras paikka, kun voi omaan osuutensa napsia osuuksia kollegoiden työstä. Oopperan läpikäyvä teema on totuuden etsiminen, joka koetaan suurena arvona. Aikavälinä on ajanlaskumme ensimmäiset vuosituhannet. Tapahtumissa mennään paikasta ja maasta toiseen ja myös siirrytään Jeesuksen ajoista nykypäivään. Henkilöillä on historiallisia esikuviakin, joita on käsitelty fiktiivisesti.

Kiehtova teksti

Tärkeät hahmot esiintyvät monessa eri hahmossa: Kortekankaan Pauli on oikeastaan Ahon Krestus ja lopun hullu. Krestus on Rintalan uudella tavalla näkemä Kristus, joka kuvataan fundamentalistina. Kolmikon mielestä Rintalan libretto on kiehtova. Heistä on myös hienoa, että kirjailija on antanut vapaat kädet säveltäjille poistaa tai lisätä tekstiä. Kolmen säveltäjän ooppera sai alkunsa Jorma Hynnisen ideasta. Rintala lähti ainutlaatuiseen hankkeeseen mukaan, kun kuuli, että aiemmat yhteisyritykset ovat epäonnistuneet.

-Haaste oli suuri sanoi Rintala tilaisuudessa, jossa hanke runsas vuosi sitten julkistettiin. Rintala myös totesi, että maailma on jo pitkään elänyt odotuksessa, mutta on saanut vain sotia ja tulonsiirtoja. Rintala toivoo, että uusi vuosituhat tuo muutoksen, jota voidaan verrata kehitysvaiheeseen, jossa ihminen astui alas puusta ja ryhtyi viljelemään maata.

Lue myös:

    Uusimmat