Kotimaanmatkailijat suuntaavat nyt hotelleihin – vapaita huoneita on yhä runsaasti tavalliseen kesään verrattuna

Yhä useampi hotelli avautuu kesäkuussa – onko hotelleihin turvallista majoittua? 8:13
Katso video: Monet hotellit suunnittelivat keväällä, että ovet asiakkaille avataan kesäkuussa

Hotellien käyttöaste nousi kesäkuussa hieman toukokuun alhaisista luvuista. Koska ulkomaalaiset asiakkaat puuttuvat, tilanne on yhä hankala.

Helsingin majoitusliikkeiden käyttöaste oli tämän vuoden toukokuussa vain 3 prosenttia. Vuoden 2019 aikana majoitusliikkeiden käyttöaste oli 74,3 prosenttia, ja loppukesän sesongin aikana se ylsi 83–85 prosenttiin.

Juuri päättyneen kesäkuun aikana Helsingin hotellien käyttöaste ylsi 10 prosenttiin. Asiakkaita oli siis hieman enemmän kuin toukokuussa, mutta huomattavasti vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa, jolloin käyttöaste oli 80 prosenttia.

Hotelleilta on kuitenkin jo tullut positiivisiakin viestejä. Scandic kertoi kesäkuun loppupuolella, että kysyntä on yllättänyt positiivisesti ja hotelleja avataan aiottua enemmän.

– Heinäkuun loppuun mennessä Scandic-hotelleja on avoinna vajaat nelisenkymmentä. Olemme useassa kaupungissa avaamassa myös toisen tai useammankin hotellin kevään aikana avoinna olleen yhden hotellin lisäksi, Scandicin kaupallinen johtaja Christian Borg kertoi tiedotteessa.

Hotel Kämpin hotellinjohtaja Tuomas Liewendahl kertoo, että hotellin asiakkaista ulkomaalaisia on yleensä 80 prosenttia. Rajojen sulkeutuminen onkin pakottanut markkinoimaan huomattavasti tavallista enemmän kotimaassa.

– Markkinoimme samalla oikeastaan myös Helsinkiä, Liewendahl sanoo.

Kämp on esimerkiksi ryhtynyt tarjoamaan paketteja, jotka sisältävät hotellimajoituksen lisäksi illallisen ravintola Murussa.

Poikkeuksellinen tilanne on vaatinut nopeita liikkeitä

Hotel Kämp on ollut avoinna läpi kevään kulloinkin voimassa olleiden rajoitusten rajoissa. Ravintoloiden ollessa kiinni ruokaa sai huonepalvelusta, ja samalla baari uusittiin. Nyt huonepalvelusta voi tilata ruokaa kotiinkuljetuksella pääkaupunkiseudulla myös hotellin ulkopuolelle.

– Kun ravintolat saatiin taas avata, kaupunki heräsi eri tavalla henkiin. Puolet meidän liikevaihdostamme tulee ravintolatoiminnasta, Liewendahl kertoo.

Nopeilla toiminnan muutoksilla ja yhteistyökumppaneiden etsimisellä tarjonnasta on tehty uudella tavalla kiinnostavaa. Esimerkiksi toukokuussa aloitettu yhteistyö Koti Puhtaaksi Oy:n kanssa osoittautui suosituksi, kun ihmiset lähtivät hotelliin ottamaan irtioton korona-arjesta kodin siivoamisen aikana.

Kotimaanmatkailijoita onkin majoittunut Hotel Kämpissä huomattavasti tavallista enemmän, ja viikonloppuisin on jo päästy jopa yli 80 prosentin käyttöasteeseen. Ulkomaanmatkailijat kuitenkin puuttuvat yhä, ja keväällä hotelli toimi alle kymmenen ja jopa alle viiden prosentin käyttöasteella, joten tavalliseen vuoteen verrattuna numerot ovat jääneet selvästi jälkeen.

Liewendahl kertoo, että uudistukset ovat vaatineet rohkeutta ja nopeutta.

– Nämä mallit ovat ehkä olleet joskus taka-ajatuksena olemassa, mutta nyt tilanne on pakottanut tekemään nopeita liikkeitä. Muutoksia on tehty todella nopeasti. Päivä on kuin viikko ja viikko kuin kuukausi.

Lisäksi uudistukset on täytynyt tehdä tavallista pienemmän työntekijämäärän voimin, sillä henkilökuntaa on ollut lomautettuna.

Liewendahl toteaa, että uudistusten tulokset ovat rohkaisevia, mutta ala on yhä vaikeuksissa. Hän toivoo, että yritysten kassavirtaan saataisiin vahvistusta esimerkiksi arvonlisäveroa pienentämällä.

– Toivottavasti pian saadaan matkailijoita ulkomailtakin. Suomellahan on nyt hyvä maine, jota voisi hyödyntää kansainvälisessä markkinoinnissa.

Lue myös:

    Uusimmat