Kotihälytysten määrä kasvussa

Poliisi pitää kotihälytysten määrän huimaa nousua huolestuttavana. Syytä nousuun ei ole tutkittu, mutta viina-alennuksilla epäillään olevan osuutta asiaan.

Poliisin kotihälytysten määrä on noussut tänä vuonna jo 60 000:een. Poliisiylijohtaja Markku Salminen pitää kotihälytysten määrän huimaa nousua huolestuttavana. Hän arvioi, että kyse on alkoholin liikakäytön ja syrjäytymisen aiheuttamasta ilmiöstä.

- Erilaiset häiriöt ja renttuilurikokset ovat lisääntyneet voimakkaasti, Salminen sanoo.

Viime vuonna poliisi kirjasi ennätykselliset 74 208 kotihälytystehtävää, mikä on noin 10 000 enemmän kuin vuonna 2003. Aiempina vuosina kotihälytystehtävien määrä on noussut noin 4000:n vuosivauhdilla.

Viimevuotisista kotihälytyksistä perheväkivaltatehtäviä oli lähes 16 000.

Komisario Markku Juvonen Helsingin Itäkeskuksesta arvioi, että hälytysten määrä on noussut viina-alennusten takia. Valtio laski alkoholin hintoja ja purki tuontirajoituksia vuonna 2004.

- Syytä hälytysten määrän nousuun ei ole tutkittu, mutta katukuvassa ja poliisin työssä näkee, kuinka alkoholin laatu on vaihtunut vahvempaan. Viikonlopuksi koteihin ostetaan myös isompia lasteja kuin ennen, Juvonen sanoo. Itäkeskuksen poliisipiirissä asuu lähes 150 000 ihmistä.

Poliisi lähtee kotikeikalle lähinnä joko yleisen häiriökäyttäytymisen ja metelöinnin tai väkivallan vuoksi. Entistä useammin syynä on myös naisten tekemä väkivalta.

- Kun asioista ei osata kertoa, avuksi otetaan lievemmissä tapauksissa nyrkit, Juvonen kuvailee.

Jos paikalla on lapsia, poliisi selvittää, minkälaisissa oloissa lapsi on. Ääritapauksessa sosiaaliviranomaiset ottavat lapsen otetaan huostaan.

- Pieni vilkaisu jääkaappiin kertoo usein paljon. Jos siellä ei ole muuta kuin keskikaljaa, niin voi olettaa, ettei lapselle ole kovasti ruokaa, Juvonen kertoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat