Kotiapulaisten armeija Googlen työntekijöiden käytössä

Google helpottaa työntekijöitään arkiaskareidensa hoitamisessa poikkeuksellisella tavalla.

Gawker-verkkojulkaisun mukaan työntekijät saavat pisteitä TaskRabbit-verkkopalveluun, jonka kautta voi palkata ulkopuolisen ihmisen vaikkapa siivoamaan tai laittamaan ruokaa. Palvelussa tehtävän tilaaja järjestää tavallisesta askareesta tarjouskilpailun. Tehtäviä suorittavat palveluun rekisteröityneet auttajat, joiden taustat on selvitetty.

Tavallisesti työn hinta on parinkymmenen euron luokkaa. Googlen työsuhde-edun yksityiskohtia ei ole paljastettu.

Edun taustalla arvellaan olevan kiristynyt kilpailu hyvistä työntekijöistä. Google on menettänyt houkuttelevuuttaan työnantajana voimakkaimman kasvun hiivuttua.

Uusi työetu lienee Googlelle toimiva myös työvoiman joustavuuden kannalta: TaskRabbitin markkinointivideossa työntekijä voi jäädä ylitöihin, sillä palvelusta tilattu tuntematon ihminen hakee hänen koiralleen ruokaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat