Kotiapulaisen pahoinpitely johti vankeustuomioon Hongkongissa

Hongkongilainen nainen on tuomittu kuudeksi vuodeksi vankilaan kotiapulaisensa kaltoinkohtelusta.

Hän oli pitänyt indonesialaista apulaista vankinaan ja käyttäytynyt tätä kohtaan monella tapaa väkivaltaisesti.  

Jutun tuomarin mukaan hongkongilainen nainen ei ollut osoittanut myötätuntoa apulaista tai muuta henkilökuntaa kohtaan.  

Entinen kosmetologi vaikutti hämmästyneeltä tuomion kuultuaan. Hän oli kiistänyt syyllisyytensä 20 syytteeseen, mutta myöntänyt, ettei ollut ottanut kotiapulaiselle vakuutusta. Kosmetologi todettiin syylliseksi 18 syytekohtaan.

Hongkongissa työskentelee noin 330 000 ulkomaalaista kotiapulaista. He ansaitsevat Hongkongissa enemmän kuin kotimaissaan ja pystyvät siksi lähettämään rahaa kotona oleville perheilleen. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan heitä kohdellaan usein ala-arvoisesti.

Lue myös:

    Uusimmat