Kotiäidin ryöstö leikkipuistossa: Äiti puolustautui raapimalla miehen kasvoja

Eilen hyökkäyksen kohteeksi leikkipuistossa joutunut nainen puolustautui ryöstäjää vasten raapimalla tätä kasvoihin. Nainen yritti myös soittaa puhelimella apua siinä onnistumatta.

25-vuotias nainen oli kahden alle kaksivuotiaan lapsensa kanssa leikkipuistossa eilen ennen iltaviittä, kun puistossa hieman kauempana ollut tuntematon mies oli tullut ja tarttunut häntä voimakkaasti kaulasta kiinni. Äiti oli juuri tuolloin ollut lähdössä lastenvaunujen kanssa puistosta pois.

Mies lähti lopulta paikalta pois, mutta vei naisen puhelimen mukanaan. Nainen sai pyydettyä apua läheisestä talosta.

Tekijä karkuteillä sairaalasta

Poliisi tavoitti lähistöltä tuntomerkkeihin sopivan miehen, joka lähti kuitenkin poliisia karkuun. Lopulta tämä mies ei liittynyt tapaukseen, mutta oli muutoin etsintäkuulutettu ja hänet otettiin kiinni.

Leikkipuistoryöstön aikaan oli Niuvan sairaalasta ilmoitettu hätäkeskukseen sieltä poistuneesta miehestä. Mies soitti itse hätäkeskukseen ja kertoi olevansa karkuteillä Niuvanniemen sairaalasta - mutta ei osannut palata sinne takaisin. Poliisi tavoitti tämän miehen leikkipuiston läheisyydestä, ja mieheltä löytyi naiselta varastettu matkapuhelin. Mies vietiin jo samana iltana takaisin sairaalaan.

35-vuotias mies on kuulusteluissa myöntänyt pääosin tapahtuneen, mutta hän ei ole osannut kertoa mitään syytä hyökkäykselle. Hänellä ei ole aikaisempaa väkivalta-tai omaisuusrikostaustaa.

Nainen kävi tarkastuttamassa vammansa sairaalassa ja pääsi lastensa kanssa kotiin jo eilen illalla. Myös naista on kuulusteltu tänään. 

Lue myös:

    Uusimmat