Mainos

Kosovon tilanne räjähdyspisteessä

Serbit järjestivät tänään näyttävän mielenosituksen Kosovon maakunnan pääkaupungissa Pristinassa osoittaakseen tukensa presidentti Slobodan Milosevicille, joka vastustaa kansainvälisen yhteisön puuttumista Kosovon kriisiin.

Tilanne Pristinassa oli tänään iltapäivällä erittäin vähällä räjähtää väkivaltaiseksi albaaniopiskelijoiden pyrkiessä takaisin yliopiston tekniseen tiedekuntaan. Jugoslavian liittotasavallan ja Kosovon albaanien johtajan Ibrahim Rugovan välisen sopimuksen mukaisesti albaanien piti saada tiedekunta takaisin haltuunsa torstaina.

Albaaninuoret ovat olleet Jugoslavian koululaitoksen ulkopuolella 90-luvun alusta sen jälkeen, kun Slobodan Milosevic romutti Kosovon itsehallinnon. Kosovon kriisin kärjistyessä tänä keväänä Milosevic suostui sopimukseen, joka tosin vain periaatteessa turvaa tasavertaiset opiskelumahdollisuudet albaaneille.

Noin 5000 albaaninuorta oli tänään kokoontunut tiedekunnan ympärille päästäkseen laitokseen. Vahvasti aseistautuneet poliisin erikoisjoukot olivat kuitenkin miehittäneet tiedekuntarakennuksen ja sen ympäristön. Poliisilla oli henkilökohtaisen aseistuksen lisäksi paikalla mm. panssariautoja ja vesitykkejä. Poliiseja oli paikalla useita satoja.

Tiedekunnan läheisten asuntolarakennusten parvekkeet olivat täynnä serbiopiskelijoita, jotka kivittivät alapuolella seisoskelleita albaaneja. Poliisi ei puuttunut serbiopiskelijoiden käyttäytymiseen. Lopulta albaanit poistuivat paikalta havaittuaan poliisin ylivoiman, joka heitä vastaan käytettynä olisi johtanut vakaviin seurauksiin.

Poliisi johti serbikulkuetta

Samaan aikaan albaaninuorten mielenosoituksen kanssa Pristinan serbit järjestivät kaupungin keskustassa hallitusta tukevan mielenosoituksen, johon osallistui ainakin 10 000 ihmistä. Kaupungin pääkadut täyttänyttä mielenosoitusta poliisi ei yrittänyt estää missään vaiheessa, vaan turvasi kulkueen vapaan etenemisen.

Serbien mielenosoitukseen otti osaa suuri joukko lapsia ja nuoria sekä työstä iltapäivän vapaaksi saaneita aikuisia. Joukkoa johti serbien kansallisia iskulauseita toistanut radikaalinuorten ryhmä, joista ainakin osan epäiltiin tuodun paikalle Kosovon ulkopuolelta.

Mielenosoituksen päättymisen jälkeen nuoret serbimiehet jatkoivat katurallia heiluttaen autoistaan Serbian ja Jugoslavian lippuja. Myös serbien omistuksessa olevia kahviloita ympäröivät vahvat kansallistunnukset. Kosovon albaanit seurasivat serbien mielenosoitusta äänettöminä sivusta.

Hermot kireällä Pristinassa

Jo pitkään jatkunut sodan puhkeamisen odottelu näkyy pristinalaisten kasvoilta. Hermostuneisuus kasvaa koko ajan ja ihmiset varustautuvat pahimpaan. Etenkin albaaneille keskiviikko oli suuri pettymys, koska kansainvälinen yhteysryhmä ei kyennyt tekemään minkäänlaista konkreettista ratkaisua kriisin laukaisemiseksi.

Aseelliset yhteenotot Kosovossa lähellä Albanian rajaa jatkuvat päivittäin ja liittotasavallan viranomaiset kertovat uusista uhreista. Serbien tiedotusvälineet ovat kuitenkin parin viime päivän aikana lakanneet käyttämästä termiä "albaaniterroristit" ja ovat korvanneet sen syyttämällä iskuista "tuntemattomia joukkoja". Albaanilähteiden mukaan muutos kielenkäytössä on vain kosmetiikkaa, jolla halutaan tyynnytellä kansainvälistä yhteisöä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.