Mainos

Kosovon kriisi luultua kalliimmaksi

Kosovon sodan taloudelliset seuraukset naapurimaille tulevat Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin laskelmien mukaan ylittämään aikaisemmat ennusteet.

IMF ja Maailmanpankki arvioivat, että selkkauksen aiheuttamat kustannukset nousevat 2,2 miljardiin dollariin eli yli 12 miljardiin markkaan eniten kriisistä kärsivissä naapurimaissa. Suurimman taloudellisen taakan joutuvat kantamaan Albania, Bosnia, Bulgaria, Makedonia ja Romania. Pahimmassa tapauksessa Bosnian bruttokansantuote saattaa pudota kahdeksan prosenttia ja Makedonian yhdeksän prosenttia. Itse Jugoslavian jälleenrakennuskustannukset eivät sisälly näihin arvioihin.

Summa ylittää selvästi aikaisemman "pahimman vaihtoehdon" skenaarion, jonka IMF ja Maailmanpankki julkistivat huhtikuun lopulla. Tuolloin kustannuksiksi arvioitiin 1,8 miljardia dollaria (noin 10 miljardia markkaa). Uusi 2,2 miljardin dollarin arvio perustuu oletukseen, että epävarmuus alueella jatkuu, pakolaiset eivät palaa koteihinsa ja kauppa Jugoslavian kanssa pysyy lamautuneena.

IMF nosti samalla arviotaan pakolaisille suunnattavan suoran taloudellisen avun tarpeesta. Tarvittavaa avustussummaa nostettiin pahemman vaihtoehdon mukaan 310 miljoonasta 510 miljoonaan dollariin.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.