Kosovo-neuvotteluissa sopu

Yhdysvallat ja Venäjä pääsivät sopimukseen Kosovon rauhanturvaamisesta. Maiden puolustusministerit allekirjoittivat sopimuksen puoliltaöin Helsingissä.

Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen sanoo, että kolme päivää kestäneissä neuvotteluissa saavutettiin molempia osapuolia tyydyttävä sopimus.

Sopimuksen mukaan venäläisjoukot tulevat toimimaan Kosovossa Naton alaisuudessa. Venäjä sijoittaa 3 600 sotilasta Yhdysvaltojen, Ranskan ja Saksan valvomille alueille Kosovossa. Tällä hetkellä Venäjän hallussa olevalle Pristinan lentokentälle tullaan vastaisuudessa päästämään muidenkin maiden rauhanturvaajia. Lisäksi venäläiset saavat edustajansa komentorakenteen kaikille tasoille sekä Naton päämajassa että Kosovon operaatiossa.

Presidentinlinnassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa oli läsnä myös presidentti Martti Ahtisaari. Sekä Yhdysvallat että Venäjä kiittelivät Suomen ja erityisesti Ahtisaaren panosta rauhanneuvottelujen eri vaiheissa.

Suomelle vuolaat kiitokset

Suomi on saanut vuolaita kiitoksia Helsingin kokousjärjestelyistä, jotka saatiin kuntoon hyvin nopeassa aikataulussa. Amerikkalaiset ja venäläiset ministerit kiittelivät Suomen vieraanvaraisuutta ja erityisesti presidentti Ahtisaaren panosta neuvottelujen etenemisessä.

Ensi heinäkuusta lähtien Suomi saa EU-puheenjohtajana järjestää lisää kansainvälisiä tapaamisia. Suomessa pidetään 16 ministeritason konferenssia, mikä edellyttää mittavia turvatoimia. Viranomaiset ovat joutuneet jo pohtimaan, mitä erityistoimia vaativat mahdolliset mielenosoitukset, arvovieraiden kuljetukset, liikennejärjestelyt ja lentokenttien vartiointi.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat