Kosovo-kokous päättyi tuloksettomana

YK:n Kosovo-konsultaatioryhmän kokous päättyi myöhään eilen ilman yksimielisyyttä Jugoslavialle annettavan avun suuruudesta. Yhdysvallat ei edelleenkään halua auttaa serbejä niin kauan kuin presidentti Slobodan Milosevic on vallassa.

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright korosti, ettei jälleenrakennustyössä saa tehdä mitään, mikä vahvistaisi Belgradin nykyistä hallitusta.

Varsinkin Venäjä ja Kiina vaativat kuitenkin, ettei serbejä saa millään tavalla syrjiä. Myös YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoutui irti Yhdysvaltain kannasta. Hän kehotti valtioita omaksumaan "laajakatseisemman ja kaukonäköisemmän" linjan. Annan toivoi etenkin sähkön- ja vedenjakelun pikaista korjaamista pommitusten jäljiltä.

Poliisit kiireellisin tarve

Kiireellisin tarve Kosovossa on kansainvälisten poliisivoimien järjestämisessä. YK:n virkailijat arvelevat, että maakunnassa tarvittaan noin 3100 poliisia. Pääsihteeri Annan kertoi kokoukselle, että suurimmat YK:n jäsenmaat ovat luvanneet lähettää 1900 poliisia.

Suomea kokouksessa edusti ulkoministeri Tarja Halonen. Suomen lisäksi kokoukseen osallistuvat G8-maat, Kiina ja Turkki sekä EU-maista Alankomaat, Belgia, Espanja ja Kreikka. Myös EU, Etyj ja islamilaisten maiden järjestö OIC ovat edustettuina kokouksessa.
(STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat