Koskinen varoittaa jarruttamasta EU:ta

Maa- ja metsätalousministeri ei hidastaisi EU:n itälaajentumista unionin maataloustukiuudistuksen vuoksi. Ministerin mielestä hidastelu olisi haitallista sekä Suomelle että Virolle.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) kritisoi puheita, joiden mukaan Suomen kannattaisi hidastaa EU:n itälaajentumista unionin maataloustukiuudistuksen vuoksi. Tämä olisi ministerin mielestä haitallista sekä Suomelle että Virolle.

Väli-Suomen sanomalehtien lauantaina julkaisemassa haastattelussa Koskinen sanoo pitävänsä hyvänä Suomen tähänastista, "lähtökohtaisesti sovittelevaa" toimintatyyliä unionissa.

-Jos Suomi alkaisi vastustaa EU:ssa yleisesti hyväksyttyä, jo vuosia valmisteltua laajentumista, sillä ei olisi sen jälkeen paljon sanomista unionin asioissa, Koskinen arvelee.

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) on esittänyt lehdissä, ettei laajentumista pitäisi toteuttaa, jos EU:n kaavaillussa maataloustukiuudistuksessa ei oteta huomioon Suomen etua.

Koskinen muistuttaa, ettei kiisteltyä maataloustukiuudistusta ole vielä hyväksytty, ja että se on valmis aikaisintaan vuoden kuluttua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat