Koskinen kohentaisi uhrin asemaa

Oikeusministeri Johannes Koskinen kaipaa rikoksen uhrin asemaan kohennusta.

Koskinen sanoo Helsingin Sanomissa, että lainsäädännöllisesti uhrin asema Suomessa on Euroopan parhaita, mutta käytännössä oikeuksien toteutumisessa on toivomisen varaa. Koskinen kaipaisi parannusta mm. poliisin ja syyttäjän palveluhenkisyyteen.

Uhrin asema on tullut voimakkaasti esille oikeusministeriön internetissä saamasta kansalaispalautteesta. Koskisen mukaan kansalaisten parissa on perustelua epäilyä siitä, että Suomessa on epätasapainokohtia uhrin ja epäillyn välillä.

- Kansalaisten parissa on aika perustelua epäilyä siitä, että meillä on epätasapainokohtia. Rikoksesta epäiltyä varten on korostetut oikeusturvakeinot, mutta rikoksen aiheuttaman haitan korvaaminen uhrille on puutteellisesta, sanoo Koskinen.

Koskinen pitää jossakin määrin oikeutettuna arvostelua, jonka mukaan Suomessa olisi yksi oikea ja kaiken arvostelun yläpuolella oleva virallinen kriminaalipolitiikan linja. Koskisen tavoitteena onkin kriminaalipolitiikka, jolla pystytään vähentämään rikollisuudesta aiheutuvia haittoja ja kustannuksia uhrille, mutta myös koko yhteiskunnalle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat