Koskinen haluaisi KTM:n valtionyhtiöiden valvojaksi

Oikeusministeri Johannes Koskisen mielestä valtionyhtiöiden omistajaohjauksen asiantuntijayksikön sijoituspaikaksi sopisi kauppa- ja teollisuusministeriö.

Oikeusministeri Johannes Koskisen (sd.) mielestä kauppa- ja teollisuusministeriö olisi oikea paikka valtionyhtiöiden omistajaohjauksen asiantuntijayksikön sijoituspaikaksi.

KTM:stä löytyy Koskisen mukaan eniten valmista osaamista tehtävään. Ministeri Suvi-Anne Siimeksen (vas.) johtama keskushallinnon kehittämisen ministeriryhmä on ehdottanut valtionyhtiöitä ohjaavan asiantuntijayksikön sijoittamista Valtiokonttoriin tai Valtion eläkerahastoon.

Koskinen ei kannata ajatusta, että tehtävä sijoitetaan keskusvirastotasolle.

-Valtionyhtiöiden järkevän omistajaohjauksen ja strategisen kehittämisen pitää mielestäni jatkossa olla nykyistä vahvemmin poliittisesti vastuunalaisen hallituksen näpeissä, Koskinen kirjoittaa Turun Sanomien kolumnissaan.

Koskisen mukaan valtiovallan ja sen nimeämien yhtiöiden hallitusten toimivaltuuksiin kaivataan yhtenäisempiä rajanvetoja isoissa strategisissa ratkaisuissa. Koskinen huomauttaa, että uusi perustuslakikin velvoittaa muuttamaan sellaiset käytännöt, missä miljardiluokan päätökset luikahtavat ohi ylimmän toimeenpanovallan.

Siimeksen johtaman keskushallinnon kehittämisen ministeriryhmän ehdotukset tulevat koko hallituksen käsiteltäviksi lähiviikkoina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat