Koskinen: EU-vaaleihin listavaalijärjestelmä

Oikeusministeri Johannes Koskinen ehdottaa muutosta EU-vaalitapaan. Koskisen mukaan niin sanottu listavaalijärjestelmä pitäisi huolen ehdokkaiden alueellisesta ja sukupuolisesta edustavuudesta.

Oikeusministeri Johannes Koskinen ehdottaa listavaalijärjestelmään siirtymistä EU-vaaleissa. Koskisen mielestä puolueiden listat voisivat tulla ajankohtaisiksi aikaisintaan vuoden 2009 vaaleissa. Koskisen mukaan listavaali pitäisi huolen alueellisesta ja sukupuolisesta edustavuudesta.

-Ensinnäkin edustajien määrä vähenee ilmeisesti 16:sta ensin 14:ään ja sitten 13:een, mikä tekee hankalammaksi saada nykyisellä järjestelmällä Suomen edustajista alueellisesti ja muuten edustavia. Listavaaleissa on myös se mahdollisuus, että voidaan laittaa esimerkiksi joka toinen miespaikka ja joka toinen naispaikka, Koskinen sanoo.

-Lisäksi voidaan arvostaa asiallista pätevyyttä listalle sijoittumisessa. Julkkisvaalin luonne on ehkä liiaksi korostumassa Suomen vaaleissa ja henkilökohtaisten vaalikampanjojen kalleus tekee sen, että nykymallissa joko suurta rahaa taakseen saavat tai koko maassa julkisuudesta tunnetut henkilöt menestyvät, Koskinen jatkaa.

Koskisen mukaan asia- ja aatepätevyys ei nykyään välttämättä paljon paina. Listavaalissa ehdokaslistan huipulle sijoitettavilla on suurimmat mahdollisuudet saada paikka Brysselistä. Samalla puolueet voivat itse päättää, keitä todella haluavat edustajikseen parlamenttiin.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 05.02.2004)

Lue myös:

    Uusimmat