Koskettava Sisar kertoo Helsingin työläiskortteleista

Diakonissat keskellä sotatannerta Kalliossa

Huhtikuussa 1918 valkoiset yrittivät saksalaissotilaiden avustamina saada punasotilaat antautumaan. Helsingin Diakonissalaitos jäi melskeen keskelle ja diakonissat yrittivät hoitaa kaikkia avuntarvitsijoita samanarvoisina. Sisar kertoo myös pyyteettömästä ystävyydestä sekä nais- ja lapsikohtaloista 1900-luvun alun Helsingissä.

Kirjailija Elisabet Aho kiinnostui Diakonissalaitoksen jykevistä saksalaistyyppisistä rakennuksista jo lapsena, kun hän katseli niitä kotoaan Töölönlahden toiselta puolelta. -Ne olivat jotenkin niin jyhkeitä ja salaperäisiä. Silloin jo kiinnosti, mitä ne kätkevät sisälleen, Aho kuvailee.

-Myöhemmin havahduin siihen, että muutaman päivän aikana kaduilla ja kortteleissa on taisteltu verisesti. Diakonissalaitos oli keskeisellä paikalla Kalliossa ja jäi ihan taisteluiden väliin. Tilanne on ollut kaaottinen ja ihmiset pakokauhun vallassa. Diakonissalaitoksen kirkkoon tuli hyvin paljon asukkaita lähialueilta. Kaikki, jotka vain mahtuivat, pääsivät turvaan ja diakonissat toivat heille jotain keittoakin, Aho selvittää.

Huvipuiston alueella tapettiin naissotilaita

Viimeinen taistelu käytiin Diakonissalaitoksen viereisellä mäellä, jossa joukko punaisia naiskaartilaisia yritti viivyttää valkoisten etenemistä. Sisar-romaanissa punakaartilaisia johtaa aatteeseensa sitoutunut Selma. -Se perustuu toteen, että pieni naisryhmä punasotilaita kävi viivytystaistelua mäellä, jonka me nykyään tunnemme Linnanmäen kallioina. Lopulta heidät tuhottiin. En itsekään koskaan lapsena ajatellut, mitä nykyisen huvipuiston alueella on tapahtunut, kertoo Aho.

Taisteluissa loukkaantunut puhelinvälittäjä Ellen tuodaan romaanissa Diakonissalaitokselle hoidettavaksi. Vähitellen Ellenin muisti alkaa toimia ja mieleen palaa huonetoveri Selma, joka luuli vallankumouksen parantavan työväen olot kertaheitolla.

-Selma näkee epäkohdat ja lähtee mukaan Työväenyhdistykseen ja Työväenliikkeeseen. Hän haluaa toimia paremman toimeentulon ja kohtelun puolesta ja kokee sen erittäin tärkeäksi. Mutta Selmakaan ei arvaa, että sodasta tulee niin verinen. Romaanin nimi Sisar kertoo tietysti diakonissoista -sisarista- mutta myös Ellenin ja Selman ystävyydestä, sellaisesta sisaruudesta.

Lapset olivat keskenään, kun vanhemmat olivat vankileireillä

Romaani kertoo myös työväenperheiden lapsista, jotka joutuivat odottamaan kotona yksinään vankileireille vietyjen vanhempien paluuta. Aikalaiset ovat kertoneet, että kansalaissodan päätyttyä Diakonissalaitoksen ovella kiemurteli joka aamu pitkä jono nälkäisiä lapsia odottamassa diakonissojen naatti- tai nokkoskeittoa.

-Diakonissat reagoivat heti. He auttoivat päivän kerrallaan. Apu ei ollut kovin johdonmukaisesti organisoitua, vaan he auttoivat samantien avuntarvitsijoita. Kun jono tuli pihalle, jotain oli tehtävä. Pieniä lapsia ei poiskaan käännytetty. Kesän mittaan vankeja alettiin jo vapauttaa, mutta siinä kuitenkin meni kuukausi tai kaksi, jonka lapset olivat ihan keskenään. Se on aika järkyttävää, Aho sanoo.

Katso keskiviikkona 20.4. Huomenta Suomen Kirja-aamu klo 7.20.