Korzhakov paljastaa "koko totuuden" Jeltsinistä

Venäjän presidentin Boris Jeltsinin entinen henkivartija Aleksandr Korzhakov lupasi tänään paljastaa "koko totuuden" Jeltsinistä kirjassaan, joka ilmestyy lähiaikoina. Kremlissä kirjaa pidetään erotetun, katkeroituneen miehen vuodatuksena, johon ei ole syytä kiinnittää huomiota.

Korzhakov toimi Jeltsinin henkivartijana ja luotettuna yli kymmenen vuotta viime vuoden kesäkuuhun asti, jolloin Jeltsin erotti hänet vaalikampanjan rahoitusskandaalin vuoksi. Kirjaa ei jaettu tiistaisessa tiedotustilaisuudessa eikä Korzhakov kertonut uusia yksityiskohtia kirjasta, josta osia on jo julkaistu lehdissä.

Kansanedustajaksi valittu Korzhakov kertoo kirjassaan mm., että Jeltsin juo mielellään alkoholia. Korzhakov vaikutti tänään yhä katkeroituneelta siitä, että Jeltsin oli erottanut hänet. Korzhakov pilkkasi Jeltsinin lausuntoja, joissa tämä sanoo kuntonsa olevan aiempaa parempi.

Moni kustantaja oli Korzhakovin mukaan kieltäytynyt julkaisemasta kirjaa, koska he olivat pelänneet henkensä puolesta. Korzhakov sanoi tiistaina suunnittelevansa kirjaan muutamia lisälukuja, jotka sisältävät paljastuksia mm. venäläisten sodasta Tshetsheniassa.

Korzhakov lupasi myös julkaista kirjansa ulkomailla, jolloin kirja olisi venäläispainostakin kärjekkäämpi. Korzhakov sanoi varautuvansa oikeustoimiin kirjansa vuoksi. Hän on valmis esittämään kaikki nauhurin nauhat ja muut todisteet oikeussalissa. Kansanedustajana häntä ei kuitenkaan voida haastaa oikeuteen.
(STT-Reuter-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat