Korvausvaatimukset Sampo-pankkia vastaan hylättiin

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt yksityisen sijoittajan Sampo-pankkia vastaan nostaman vahingonkorvauskanteen.

Turkulaissijoittaja vaati Saammolta vahingonkorvauksia, koska katsoi saaneensa pankilta vääriä sijoitusneuvoja. Käräoikeus katsoi, että ennakkotapausten ja muiden sovellutusohjeiden puuttumisen vuoksi sijoittajalla oli perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Tämän vuoksi oikeus määräsi molemmat osianosaiset vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan.

Oikeus katsoi pankin meklarin kuitenkin laiminlyöneen arvopaperimarkkinalaissa todettuja selvitys- ja kyselyvelvollisuuksiaan. Tämän laiminlyönnin ei kuitenkaan katsottu vaikuttaneen sijoituskohteiksi valittujen osakkeiden valintaan eikä meklarin toimintaan. Tilanne markkinoilla ei silloin viitannut siihen, että tehty sijoitusratkaisu olisi ollut väärä.

Päätöksen mukaan meklarin sijoittajalle esittämien tietojen oikeellisuutta ei ole syytä epäillä. Sijoitusten onnistuminen on ollutkin todettavissa vasta jälkeenpäin.

-Todistajien mukaan kukaan ei varmuudella heinäkuussa 2000 tiennyt, mitä osakemarkkinoilla tulevaisuudessa tapahtuu. Kantajan sijoitus oli riskipitoinen sekä hyvään että huonoon suuntaan, todetaan käräjäoikeuden päätöksessä.

Miljoonalla Soneraa ja Nokiaa

Turkulaissijoittaja oli ottanut pankista miljoonan markan lainan tarkoituksena tehdä lainarahalla useita pitkiä ja lyhyitä osakekauppoja. Lainan vakuudeksi tulivat ostetut osakkeet ja arvo-osuustili.

Henkilö oli sijoittanut lainarahalla kesällä 2000 Soneran ja Nokian osakkeisiin 168 818 euroa eli 968 076 markkaa. Jyrkän kurssilaskun vuoksi ostettujen osakkeiden arvo putosi kuitenkin seitsemän kuukauden aikana vajaaseen kolmannekseen. Sijoittaja vaatikin Sampo-pankkia korvaamaan osakekauppojen tappiot korkoineen.

Ennakkopäätöstä odotetaan

Käräjätuomari Jukka Laineen mukaan meklareiden menettelystä ei ole olemassa mitään oikeuden ennakkopäätöstä. Myöskään Ruotsissa ei asiasta ole ennakkopäätöstä.

Oikeuskirjallisuudessakin on kovin niukalti mainintoja asiasta.

- Alioikeudessa ei voida vielä puhua ennakkopäätöksestä. Jos juttu aikanaan etenee hovi- ja korkeimpaan oikeuteen, niin vasta silloin asiasta saadaan ennakkopäätös, Laine selvitti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat