Korvaukset pappien hyväksikäyttämille kaksinkertaistuivat USA:ssa

Katolisen kirkon maksamat korvaukset pappien seksuaalisen hyväksikäytön uhreille lisääntyivät Yhdysvalloissa viime vuonna. Eilen julkistetun raportin mukaan kirkko kulutti häirintätapauksien hoitoon 615 miljoonaa dollaria (400 miljoonaa euroa), mikä oli 54 prosenttia enemmän kuin vuonna 2006.

Kirkon julkaisemien tietojen mukaan valtaosa summasta, 526 miljoonaa, meni uhreille maksettuihin korvauksiin. Summa lähes kaksinkertaistui edellisestä vuodesta. Lisäksi rahaa käytettiin muun muassa uhrien terapiaan sekä oikeudenkäyntikuluihin.

Uusia hyväksikäyttösyytteitä tuli viime vuonna esiin 689, mikä oli hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin. Useat syytteistä kohdistuivat vuosikymmenten takaisiin tapahtumiin.

Lasten seksuaalisen hyväksikäytön yleisyys Yhdysvaltain katolisen papiston keskuudessa tuli ilmi vuonna 2002, kun Bostonin arkkipiispa tunnusti suojelleensa pappia jonka tiesi syyllistyneen seksuaalisiin väärinkäytöksiin. Hyväksikäytöstä on syytetty yli viittätuhatta Yhdysvaltain katolisen kirkon 42000 papista.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat