Koruliikkeen ryöstäjät yhä vapaalla jalalla

Poliisi etsii edelleen helsinkiläisen kultasepänliikkeen ryöstäjiä. Ryöstäjät iskivät tänään iltapäivällä Westerbackin koruliikkeeseen, joka sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Mikonkadulla.

Poliisin mukaan ryöstäjiä on kolme, luultavasti kaikki ovat miehiä. Ryöstö tehtiin käsiaseella uhaten, mutta poliisilla ei ole varmuutta siitä, oliko ase aito.

Ryöstäjien kerrotaan puhuneen keskenään englantia, mutta heidän kansallisuudestaan ei ole tarkempaa tietoa. Rikoskomisario Jari Kosken mukaan rikollisten matkaan lähteneen saaliin arvo on huomattava. Saalis koostuu arvokoruista ja -kelloista.

Myyjät ja asiakas pakotettiin asella uhaten maahan

Poliisi sai tiedon ryöstöstä silminnäkijältä kello 15.40. Partio oli paikalla muutamassa minuutissa, mutta ryöstäjät olivat ehtineet jo poistua paikalta.

Tutkinnanjohtaja Jari Koski kertoo, että ryöstötilanne oli paikallaolijoiden mukaan erittäin nopea.

- Liikkeeseen tuli sisälle kolme miestä, joista ainakin yhdellä oli ase. Sitten siellä rikottiin vitriinejä, joissa on myyntiartikkeleja esillä, ja varsin nopeasti niiden keräämisen jälkeen poistuttiin paikalta, Koski kertoo MTV:lle.

Poliisin mukaan ryöstäjät pakottivat liikkeen myyjät ja miesasiakkaan aseella uhaten maahan. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut ryöstössä.

Poliisi kaipaa yhä vihjeitä

Poliisi on saanut runsasti vihjeitä silminnäkijöiltä, sillä keskustassa liikkui iltapäivällä runsaasti ihmisiä. Ryöstäjien tarkan pakoreitin määrittämiseksi ja muiden yksityiskohtien saamiseksi kaivataan kuitenkin yhä mahdollisia tietoja.

Lähialueen katuja suljettiin pian ryöstön jälkeen, ja poliisi on pysäyttänyt autoja eri puolilla pääkaupunkiseutua tarkastusten vuoksi.

Liikkeen teknisen tutkinnan lisäksi poliisi on käynyt läpi erilaisten valvontakameran kuvia selvittääkseen muun muassa ryöstäjien pakoreitin.

Tutkinnanjohtaja Jari Koski kertoo, että ryöstäjiä ei voida kamerakuvien perusteella tunnistaa, sillä heidän kasvonsa oli peitetty. Koski sanoo kuitenkin, että ryöstäjät olivat mitä todennäköisimmin miehiä.

Ryöstö viimeksi 2006, murto 2007

Westerbackin kultaliike ryöstettiin viimeksi vuonna 2006, jolloin virolainen liiga sai saaliikseen kelloja noin 116 000 euron arvosta. Reilu vuosi sitten liikkeeseen murtauduttiin, ja sieltä varastettiin kelloja ja koruja noin 100 000 euron arvosta.

Helsingissä on viime vuosina tapahtunut myös lukuisia muita koruliikkeiden ryöstöjä ja murtautumisia niihin.

Kultaseppien liiton toimitusjohtaja Alf Larsson kertoo, että rikollisia kiinnostavat varsinkin kalliit timantit sekä kansainväliset merkkikorut- ja kellot, joilla on jälleenmyyntiarvoa. Näiden tuotteiden myynti puolestaan keskittyy Helsinkiin.

Larssonin mukaan koruliikkeet ovat tehneet paljon turvallisuutensa parantamiseksi. Liikkeissä on esimerkiksi turvakameroita, panssarilaseja ja kaltereita, ja näyteikkunoista kerätään yöksi pois kalleimmat esineet.

Ryöstöön on kuitenkin Larssonin mukaan aina vaikeaa varautua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat