Korruptioasiantuntija: Suomalaiset ovat naiiveja

Suomen olisi kehitettävä korruptiotutkintaa, sanoo rikoskomisario Juuso Oilinki keskusrikospoliisista. Hänen mukaansa korruption torjunta on Suomessa puutteellista ja lapsen kengissä muihin maihin verrattuna.

- Korruptiotutkintaan pitäisi ehdottomasti käyttää enemmän paukkuja. Pitäisi oikeasti miettiä, että minkälainen ratkaisu meidän yhteiskuntaan soveltuisi. Esimerkiksi lainsäädännössä olisi uudistustarpeita aika paljon.

Korruptiota ei Suomessa pystytä tai osata paljastaa. Oilingin mukaan muun muassa torjuntakeinoissa on puutteita.

- Meillä ei ole Suomessa esimerkiksi korruptiostrategiaa, joka aika monessa maassa on. Meillä ei myöskään ole omaa korruption torjunta -yksikköä. Jos me emme yritä paljastaa korruptiota tehokkaasti, ja jos meillä ei ole siihen tehokkaita keinoja läpi yhteiskunnan eri toimijoiden, on aika vaikea lähteä väittämään, että korruptiota paljastuisi.


”Media tekee hyvää työtä”

Suomessa vallitsee yleisesti harhaluulo korruption vähäisyydestä. Korruptiota esiintyy paljon luultua enemmän.

- Kyllä Suomessa ollaan liian naiiveja. Kuvitellaan, että tilanne on parempi, mitä se todellisuudessa on.

- Jos media ei tekisi niin hyvää työtä ja paljastaisi näitä epäkohtia, julkisuudessa ei olisi esillä tätäkään määrää korruptiorikoksia, rikoskomisario Oilinki jatkaa.

Korruptiota esiintyy Suomessa runsaasti erilaisten hyvä veli - verkostojen muodossa.

- Esimerkiksi lähipiirin suosimista, paikalliseen päätöksentekoon liittyvää väärinkäytöstä sekä julkisen rahan väärinkäyttöä. Tätä meillä esiintyy paljon Suomessa. Ja ihan puhdasta lahjusrikollisuuttakin.

Oilingin mukaan myös korruptiotietoisuus on Suomessa heikkoa. Valvonnan ja torjunnan lisäksi tavallisten kansalaisten tulisi olla tietoisempia korruptiosta ja siitä, mitä se on.

”Katukorruption vähäisyys johtaa harhaan”

Oilinki korostaa, että katukorruption osalta tilanne on kuitenkin Suomessa hyvä. Katukorruptiota tavataan äärimmäisen harvoin.

- Katukorruptiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa esimerkiksi poliisi vaatii kansalaiselta rahaa liikenneratsian yhteydessä tai hoitoon päästäkseen lääkärille on maksettava lahjus.

Katukorruption vähäisyys johtaa Oilingin mukaan harhaan.

- Katukorruption osalta olemme vähiten korruptoituneita maita. Se on ihan selvä. Tämä on se, mikä loistaa kansainvälisissä vertailuissa, johon on aina mukava vedota, että Suomi on yksi vähiten korruptoitunut maa. Se on kuitenkin asia, mikä johtaa tavallaan harhaan. Että ajatellaan, että eihän sitä korruptiota ole.


Lue myös:

    Uusimmat