Mainos

Korruptio edelleen arkipäivää Latviassa

Korruptio on yksi EU:n tulevia maita pahasti koitteleva vitsaus. EU:n komissio onkin toistuvasti vaatinut maita tekemään kaikkensa korruption kitkemiseksi. Latvia on yksi pahiten korruptoituniesta uusista EU-maista.

Korruption kyselijät ovat tulleet tutuiksi myös Latviassa toimiville suomalaisyrityksille.

- Olemme järjestelmällisesti sanoneet kaikille, ettemme harrasta korruptiota, ja nykyään meidät on jätetty aika hyvin rauhaan, sanoo Ruokakesko Baltian johtaja Seppo Hämäläinen.

Toisin on käynyt niille yrityksille, jotka ovat lähteneet leikkiin mukaan

- Se on suuri loukku, johon jotkut ulkomaiset yritykset ovat sortuneet. Kun lähtee kerran mukaan korruptioon, on sen lopettaminen liki mahdotonta, Hämäläinen pohtii.

Korruptio on Latviassa hyvin yleistä ja siitä puhutaan paljon. Korruption kitkeminen oli nykyisen pääministerin vaaliteema, ja nyt kansalaiset kyselevätkin jo kovasti, milloin tulosta alkaa syntyä.

Tämän vuoden ajan Latviassa on toiminut korruption vastainen virasto. Se on saanut yli 1000 ilmiantoa. Oikeustapauksia on ehditty aloittaa parikymmentä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 30.11.2003)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.