Koronavirusepidemia sai ruokakauppiaat ryhtymään poikkeustoimiin – kauppias avaa ovet tuntia aiemmin ainoastaan riskiryhmään kuuluville

Poikkeusolot ovat tuoneet poikkeustoimet myös ruokakauppoihin. Koronavirusepidemia on saanut esimerkiksi kuluttajat tilaamaan selvästi aiempaa enemmän ruokaa verkosta. Kauppiaat varautuvatkin epidemian pitkittymiseen moni eri tavoin.  

Moni ruokakauppias on ryhtynyt viimeisten päivien aikana poikkeuksellisiin toimiin, kun suomalaisten arjen järjestelyt ovat menneet monin tavoin uusiksi. Esimerkiksi Kyrössä riskiryhmään kuuluvat henkilöt pääsevät kauppaan muita asiakkaita tuntia aiemmin.

– Halusimme tarjota riskiryhmään kuuluville asiakkaille tällaisen rauhoitetun ostostunnin aamukuuden ja aamuseitsemän välillä, kertoo K-Market Kyrön kauppias Jenni Juhajoki.

– Halusin kauppiaana kantaa myös korteni kekoon, koska minulla oli siihen mahdollisuus, jatkaa Juhajoki.

Hygieniaohjeet uusiksi

Koronavirusepidemia on saanut suomalaiset käyttämään poikkeuksellisen paljon myös ruuan verkkokauppoja. Tämä on johtanut siihen, että keräilyn ja kuljetuksen hygieniaohjeita on tiukennettu entisestään, sillä kuljetuksia tehdään myös karanteenissa oleville. 

– Kuljettajat pitävät huolen omasta hygieniastaan, kun he tuovat asiakkaan ostoksia. Jos asiakas pyytää, että jätetään ostokset oven taakse, me teemme myös sen, kertoo Citymarket Kupittaan verkkokauppavastaava Petri Uleksin.

– Koko ajan kerääjät pitävät huolen siitä, että käsiä pestään ja pidetään huolta, että ollaan kunnossa, kun tullaan töihin. Kipeänä ei saa tulla missään nimessä töihin. Pienikin flunssan oire, niin silloin ollaan automaattisesti kotona, kertoo Uleksin

Poikkeustoimet jatkuvat tarvittavan pitkälle

Koronavirusepidemian uskotaan jatkuvan Suomessa vielä pitkään. Tähän uhkakuvaan varautuvat myös kauppiaat. 

– Joka päivä melkein koko aukioloajan meillä on ihminen, joka esimerkiksi desinfioi kärryjen käsisijat. Kassalla näppäimistöt desinfioidaan puolestaan kerran tunnissa, jollei jopa useammin. Desinfiointia, käsienpesua, desinfiointia, käsienpesua, sitä se nyt on, kertoo Citymarket Kupittaan myymäläpäällikkö Jukka Aaltonen

K-Market Kyrön poikkeusaukioloajat ovat saanet riskiryhmään kuuluvilta henkilöiltä runsaasti kiitosta. Kauppias Juhajoki lupaakin, että riskiryhmään kuuluvat henkilöt huomioidaan kaupassa jatkossakin tarvittavan pitkään.  

– Jos tarve vaatii, niin tätä poikkeusaukioloaikaa jatketaan kyllä niin kauan, kuin tarve vaatii. Asiakkaiden mukaan mennään, päättää Juhajoki.


Lue myös:

    Uusimmat