Koronakriisi tuo mukanaan huonoja uutisia vuokranantajille – "Pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa varauduttava asunnon arvon laskuun"

Puolustuspuhe vuokra-asumiselle 6:41
Katso video: Kannattaako vuokralla asuminen? Näin asuntosijoittaja kommentoi

Kajaanissa ja Kouvolassa on suurin yksiöiden vuokratuotto ennen veroja.

Koronakriisi todennäköisesti aiheuttaa asuntojen hintojen laskua puoli prosenttia pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella ja kolmisen prosenttia muualla Suomen kaupungeissa tämän vuoden aikana, selviää Suomen Vuokranantajien ja Pellervon Taloustutkimuskeskuksen asuntosijoitusennusteesta.

Vuoteen 2023 mennessä hinnat nousevat kriisiä edeltänyttä tasoa korkeammalle luultavasti vain kasvukeskuksissa. Vuokrien sen sijaan ennustetaan kasvavan Suomessa tulevina vuosina noin 1,3 prosentin vuosivauhtia. Vuokrien nousussa erot alueiden välillä ovat pieniä.

Viime vuonna vuokrat nousivat ennusteen tarkastelukaupungeissa noin 1,2 prosenttia. Ennusteen mukaan koronakriisi ei juuri vaikuta vuokrien nousuun, ja sitä osaltaan on hillinnyt kysyntään vastannut asuntorakentaminen.

– Hintakehityksen voimakkaan eriytymisen vuoksi vuokranantajan on pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa varauduttava asunnon arvon laskuun ja pidempiin markkinointiaikoihin vuokrauksessa. Suurissa kaupungeissa ennustettu vuokratuotto on maltillisempaa, mutta arvonkehityksen ja vuokralaisen löytämisen osalta vuokraus on stressittömämpää, sanoo Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen tiedotteessa.

Yksiöiden vuokratuotto on suhteellisesti korkein

Vuokrat siis nousevat, mutta asuntojen hintojen nousu on pysähtynyt. Seurauksena on Rokkasen mukaan se, että ennustettu keskimääräinen vuokratuotto nousee kaikissa kaupungeissa edellisvuoden ennusteeseen verrattuna.

Asuntosijoittamisen kokonaistuotto, jossa huomioidaan vuokratuottojen lisäksi arvonnousu, jää kuitenkin pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa jälkeen suurista. Vuokratuoton keskiarvon ennustetaan olevan tarkastelluissa kaupungeissa yksiöiden osalta 5,6 prosenttia, kaksioissa 3,6 prosenttia ja kolmioissa sekä niitä suuremmissa asunnoissa 2,9 prosenttia.

Vuokratuotto kertoo sen, kuinka suuren osan asunnon hinnasta vuokraaminen jättää omistajan käteen muun muassa hoitovastikkeiden maksamisen jälkeen.

Suurinta yksiöiden vuokratuotto ennen veroja on Kajaanissa ja Kouvolassa, jossa niistä nettoaa 7,7 prosenttia. Suhteellisesti pienin yksiöiden vuokratuotto on Helsingissä, jossa se jää 3,2 prosenttiin.

Lue myös:

    Uusimmat