Koronaeristyksessä olleen henkilön epäillään rikkoneen eristämispäätöstä Levillä – taudinjäljittäjät törmänneet ikävään ilmiöön

Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri huolissaan etelän hiihtolomalaisista 3:49
Lapin sairaanhoitopiirin ylilääkäri oli huolissaan Lappiin matkaavista etelän hiihtolomalaisista.

Poliisi tutkii koronatartunnan vuoksi eristykseen määrätyn henkilön toimintaa. Tutkinta alkoi terveysviranomaisen tekemän ilmoituksen perusteella.

Poliisi epäilee henkilön rikkoneen hänelle tartuntatautilain perusteella annettua eristämispäätöstä 9.-10.3. Levillä. Kenenkään ulkopuolisen ei tässä vaiheessa epäillä altistuneen teon vuoksi.

Poliisi ja terveysviranomaiset muistuttavat, että eristämistä ja karanteenia koskevat päätökset ja määräykset ovat velvoittavia. Niiden noudattamisen tärkeimpänä tavoitteena on pyrkimys estää taudin leviämistä. Päätöstä rikkoessaan henkilö myös syyllistyy rikokseen.

Karanteenin rikkominen on terveydensuojelurikkomuksena rangaistavaa ja seuraamuksena on sakko. Eristämisen rikkominen voi tulla arvioitavaksi myös muun muassa terveyden vaarantamisena, josta rangaistuksena on aina vankeutta.

Terveysviranomaiset ovat huolissaan ihmisten asenteesta tilanteessa. Taudinjäljittäjät ovat havainneet joidenkin ihmisten suhtautuvan heidän työhönsä altistumisten selvittämisessä välinpitämättömästi, jopa vääriä tietoja antamalla, vaikka epidemiatilanne on yhä paheneva.

– Poliisi ja terveysviranomaiset ovat myös huolissaan siitä, että bileet mökeillä jatkuvat eivätkä ihmiset noudata kokoontumissuosituksia. Tiedossahan on, että tällaiset tapahtumat ovat niitä joissa tauti leviää, Lapin poliisi kertoo tiedotteessaan. 

Lue myös:

    Uusimmat