Korona pisti F1-kalenterin uuteen uskoon – sarjan pomo paljastaa nyt, miten ensi kausi vedetään läpi

Koronaviruspandemia on vaikuttanut voimakkaasti meneillään olevaan F1-kauteen. Alkuperäinen kalenteri lensi roskakoriin jo keväällä. Mutta miten on ensi kauden laita?

F1:n uusi sesonki lähti liikkeelle vasta heinäkuussa. Siitä huolimatta loppuvuoden aikana ajetaan peräti 17 kisaa.

F1 onkin joutunut rakentelemaan kalenteria aivan uudella tavalla. Mukaan on tuotu klassikkoratoja kuten Nürburgring ja piakkoin ajettava Imola.

Ensi kaudella poikkeusratoja ei välttämättä nähdä. F1-sarjan toimitusjohtajan Chase Careyn mukaan kauden 2021 kalenterin pitäisi olla "normaalin kaltainen".

– Sen pitäisi näyttää siltä, mitä tämän vuoden kalenterin piti olla, Carey sanoi F1:n Beyond the Grid -podcastissa.

– F1 on globaali laji, mutta emme ole olleet nyt globaaleita. Olemme ajaneet lähinnä Euroopassa.

– Haluamme palata Amerikkaan ja Aasiaan. Haluamme viedä kisoja eri paikkoihin. Se on tärkeää, kun mietitään lajin isoa kuvaa.

Careyn mukaan F1:n ensi vuoden kalenteri on viimeistelyvaiheessa.

– Meillä on ollut niin paljon haasteita tämän vuoden kisojen ja eri kuvioiden suhteen. Sen takia uuden kalenterin rakennusprosessi on venähtänyt.

– Mutta aiomme rakentaa siitä sellaisen, että se on lähellä normaalia. Emme toki vielä tiedä, että miten koronatilanne kehittyy ja mitä toimenpiteitä meidän pitää tehdä sen takia. Yritämme kuitenkin järjestää tapahtumia ja yritämme saada faneja paikan päälle kisoihin. Yritämme hieman palata normaaliin ja vanhaan. En tiedä voiko sanoa suoraan normaaliin, mutta lähelle sitä, Carey mietti.

Lue myös:

    Uusimmat