Mainos

Koroma vaatii veroalea

Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma vaatii veroalen toteuttamista riippumatta siitä, minkä tasoisia ja muotoisia työmarkkinaratkaisuja tänä talvena syntyy.
-Veroja tulisi kaiken aikaa alentaa, eikä sitä saisi kytkeä kulloinkin tehtävään työmarkkinaratkaisuun, Koroma painottaa Kansan Uutisten haastattelussa.

Koroman mielestä hallituksen tulisi estää työn verotuksen kiristyminen ja mieluiten aloittaa hallitusohjelman mukainen verotuksen alentaminen riippumatta työmarkkinaratkaisuista. TT:n toimitusjohtaja muistuttaa maan hallitusta, että nykynäkymin palkkaverotus vain kiristyy tänä vuonna.

Rakennusliitto ja Metalliliitto käyvät parhaillaan neuvotteluja tulokierroksen päänavauksesta. Samaan ryppääseen on ilmoittautunut niin suuri joukko liittoja, että niiden jäsenet muodostavat yli puolet palkansaajista. Tuposta on Koroman mukaan on silti turha puhua.
-Itseasiassa ei ole olemassa mitään ryvästä, jonka kanssa voisi keskustella. On vain kaksi liittoa, joiden neuvottelut ovat siinä pisteessä, ettäå ne ovat saamassa neuvottelunsa ratkaisuun, Koroma toteaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.