Koroma tyrmää SAK:n tupo-tavoitteet

Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma tyrmää SAK:n työelämän laadulliset tupo-tavoitteet. Koroman mukaan TT ei neuvottele vuokra- ja alihankintatyön pelisäännöistä, työajan lyhentämisestä ja luottamusmiehen asemasta SAK:n vaatimusten pohjalta. -Emme voi ottaa niitä neuvottelupöydälle missään muodossa, Koroma sanoo STT:lle.

Koroman mukaan SAK:n vaatimukset toteutuessaan palauttaisivat yrityksen toimintaedellytykset "museaaliseen aikakauteen".
-Jos alihankinta lopetetaan tai tehdään niin vaikeaksi kuin SAK vaatii, niin tästä maasta kuolee tuhansittain pk-yrityksiä, Koroma sanoo.

Koroman mukaan SAK:n vaatimukset on tehty 60-luvun näkökulmasta, kun alihankintaa käytettiin työhuipun keventämiseen.
-Nykyään tilanne ei ole sellainen, vaan tuhannet yritykset toimittavat osia kokonaisuuteen, jonka yksi yritys kokoaa ja myy. Esimerkiksi autotehdas perustuu kokonaan alihankintaan, Koroma mainitsee.
-Emme voi lähteä neuvottelemaan siitä, minkälaisissa olosuhteissa alihankintaa saa käyttää. Alihankinta on niin laajaa ja yleistä. Teollisuus ei käytä vuokratyövoimaa juuri lainkaan, hän toteaa.

Koroma pitää erikoisena SAK:n esitystä, jonka mukaan tilaajayrityksen on vastattava viime kädessä alihankintayrityksen työntekijän palkoista ja sosiaalimaksuista.
-Se on mahdoton ajatus. Ei kukaan voi ottaa sellaista vastuuta, Koroma sanoo.

TT ei halua sitoutua työajan lyhentämiseen

Koroman mukaan TT ei halua sitoutua työajan lyhentämiseen palkansaajapuolen esittämällä tavalla. SAK on esittänyt mm. työntekijän oikeutta osa-aikatyöhön.
-Emme voi lähteä siitä, että jokaisella ihmisellä on subjektiivinen oikeus osa-aikatyöhön. Kaikissa työpaikoissa ei ole mahdollisuutta järjestää osa-aikatyötä, Koroma sanoo.
-Olemme valmiit työajan lyhentämiseen siten, että työntekijä ja työnantaja sopivat siitä. Ei voi kuitenkaan rakentaa ehtoa, että on aina palkattava vastaava määrä työvoimaa lisää, Koroma painottaa.

Luottamusmieskysymys on usein ollut kädenväännön aihe työmarkkinaosapuolten välillä. Nyt SAK on esittänyt, että ammattiosaston valitsema tai muuten "asianmukaisesti valittu" luottamusmies on ehto paikalliselle sopimiselle.
-Emme voi hyväksyä sitä, että liiton toimitsija toimii luottamusmiehenä yrityksessä. Oman henkilökunnan piiristä saa ja pitää voida valita luottamusmiehet, Koroma toteaa.
Koroma on sitä mieltä, että pieni yritys voi työntekijöiden niin halutessa toimia ilman luottamusmiestä.

"Indeksiehto tarpeeton"

Koroman mukaan TT on valmis neuvottelemaan tulopoliittisesta ratkaisusta, jota pääministeri Paavo Lipponen peräänkuuluttaa.
-Emme kieltäydy etukäteen esimerkiksi neuvottelemasta indeksiehdosta, vaikka pidän sitä tarpeettomana eikä siitä saada helposti yksimielisyyttä, koroma arvioi.

Koroma ennakoi vaikeaksi myös Lipposen aikataulutoiveen. Pääministeri toivoo tuloratkaisun syntyvän hyvissä ajoin ennen vuoden loppua.
-Se on äärimmäisen kova työ. Neuvotteluun olisi päästävä hyvin nopeasti käsiksi. Juuri siksi pitäisi keskittyä vain palkkoihin, ostovoiman kasvattamiseen ja työehtoihin, Koroma pohtii.

Ihalainen rauhoittelee

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen haluaa rauhoitella kuumana käyvää keskustelua tupo-neuvottelujen alla. Ihalainen kehotti tänään työnantajapuolta istumaan neuvottelupöytään ja ottamaan selvää, mitä palkansaajapuoli on ehdottanut.

Ihalainen oli tyytymätön Koroman kantaan, jonka mukaan työnantaja ei neuvottele vuokra- ja alihankintatyön pelisäännöistä, työajan lyhentämisestä ja luottamusmiehen asemasta SAK:n vaatimusten pohjalta. Ihalaisen mukaan olisi luontevampaa esittää näkemyksensä suoraan neuvotteluosapuolelle.

Ihalainen kommentoi asiaa Brysselissä, missä hän osallistui Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAY:n kokoukseen.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat