Korkeasaaren karannut paviaani lopetettiin

Korkeasaaren eläintarhassa aitauksestaan karannut viisivuotias urospaviaani jouduttiin lopettamaan, koska paviaanilauman johtaja ei olisi hyväksynyt sitä enää laumaansa.

Korkeasaaren eläintarhassa lauantaina aitauksestaan karannut Tuhtimo-niminen paviaani on lopetettu. Korkeasaaren eläinlääkärin Eva Rudbäckin mukaan Tuhtimo oli lopetettava, koska karkumatkan jälkeen lauman johtaja ei enää olisi hyväksynyt sitä muiden paviaanien joukkoon.

- Jo me emme olisi sitä lopettaneet, niin lauman johtaja olisi sen tappanut, Rudbäck kertoo.

Tuhtimo oli viisivuotias urospaviaani, jonka Rudbäckin mukaan olisi ikänsä puolesta jo aikaisemmin pitänyt lähteä laumasta.

Tuhtimo-paviaani karkasi Korkeasaaren paviaanilinnasta lauantaina, kun se oli huomannut, ettei aitauksen sähköpaimen toimi. Eilen Korkeasaaren paviaaneja pidettiin sisätiloissa sähköpaimenen vian takia. Rudbäck ei osannut tänä aamuna kertoa, milloin paviaanit ovat taas yleisön nähtävillä.

Tuhtimo lopetettiin nukutuksen jälkeen vahvalla unilääkkeellä. Tuhtimo-paviaanin lopettamisesta kertoo Iltalehti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat