Korkeaoja vahvistaisi metsäasioiden hoitoa EU:ssa

Maa- ja metsätalousministerin mukaan metsätalous on merkittävä ala useissa tulevissa jäsenmaissa.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan mielestä Euroopan unionin metsätalouteen liittyvää politiikkaa on aika vahvistaa. Hänen mukaansa aiempaa varauksellista suhtautumista metsäpolitiikkaan on syytä tarkistaa, jotta metsien talouskäytön näkökulma tulisi EU:ssa nykyistä paremmin esille.

Korkeaoja kommentoi metsäasioiden asemaa EU:ssa Päättäjien metsäakatemian avajaisissa Kirkkonummella. Ministerin mukaan Suomi on seurannut hieman huolestuneena metsäyksikön liian heikkoa roolia komission valmistelukoneistossa.

EU:n metsäpolitiikkaan on panostettava myös siksi, että metsätalous on merkittävä ala useissa tulevissa jäsenmaissa, Korkeaoja perusteli.

Kotimaan metsäpolitiikassa on ryhdytty kokeilemaan vapaaehtoista metsien suojelua luonnonarvokauppojen avulla. Korkeaoja arvioi, että arvokkaita metsäkohteita löytyy riittävästi, jotta kokeilun perusteella voidaan jatkossa harkita luonnonarvokaupan ottamista pysyväksi suojelukeinoksi.

Ensimmäiset luonnonarvokaupat tehtiin syyskuun lopulla Satakunnassa. Sopimuksia tehtiin seitsemän. Niissä metsänomistajat sitoutuvat korvausta vastaan säilyttämään 10 vuoden ajan tietyn alueen luonnontilassa tai tekemään alueella vain sovittuja hakkuita tai hoitotöitä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat