Korkeaoja sallisi rauhoitettujen lajien metsästyksen

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja sallisi metsäkauriin, joutsenen ja hylkeen pyynnin. Luonnonsuojelijat suhtautuvat ehdotukseen kielteisesti ja metsästäjätkin varauksella

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja haluaisi vapauttaa metsäkauriin metsästystä. Korkeaojan mukaan hallitus antaa vielä tänä syksynä eduskunnalle esityksen metsäkauriin metsästyksen vapauttamisesta. Kaurista saisi metsästää samanlaisin rajoituksin kuin jänistä. Nykyisin sen metsästykseen pitää hankkia lupa riistanhoitopiiriltä.

Aamulehden haastattelema Korkeaoja herättelee keskustelua myös joutsenen ja hylkeen pyynnin sallimisesta, koska niiden määrä on lisääntynyt huomattavasti, ja esimerkiksi hylkeet aiheuttavat harmia kalastajille syömällä saaliit. Joutsen ja hylje ovat rauhoitettuja lajeja.

Metsästäjät hämmentyneitä

Pohjois-Hämeen riistapäällikkö Jani Körhämö arveleemaa- ja metsätalousministerin ehdotuksen herättävän paljon tunteita, eikä hän usko ehdotuksen menevän helposti läpi. Metsästäjillä ei ole hinkua joutsenjahtiin.

- Jos metsästys aloitetaan, ensin pitäisi perustella pitävästi lajin haitat ja pystyä selittämään, miksi metsästys on tarpeen, toteaa Körhämö.

Ehdotuksia laulujoutsenen metsästämisestä on kuitenkin tullut aiemminkin etenkin Pohjois-Suomesta. Siellä luonteeltaan hyökkäävän laulujoutsenen on arvioitu häätävän metsähanhia pesimäalueiltaan.

Luonnonsuojelijat tyrmäävät ajatuksen

Luonnonsuojelijat tyrmäävät ajatuksen BirdLife Suomi ja Luonnonsuojeluliitto tyrmäävät maa- ja metsätalousministeri Jari Korkeaojan puheet joutsenten metsästyksestä. Järjestöt vaativat kaikkien lajien suojeluun ja käyttöön metsästystä laajempaa ympäristönäkökulmaa.

Kumpikin luonnonsuojelujärjestö katsoo, että metsästysasiat on siirrettävä maa- ja metsätalousministeriöstä ympäristöministeriöön.

- Laulujoutsenet aiheuttavat hyvin vähän ongelmia. Muun muassa usein toistetut väitteet, että laulujoutsen haittaa muita vesilintuja, on tutkimuksin osoitettu perusteettomiksi, toteavat BirdLife ja Luonnonsuojeluliitto yhteisessä tiedotteessaan.

Laulujoutsen on kansainvälisesti tärkeä laji, sillä se kuuluu EU:n lintudirektiivin erityisesti suojelemiin lajeihin, joita ei mikään jäsenmaa saa metsästää. Laulujoutsen on Suomen kansallislintu ja BirdLife Suomen vuoden laji.

Harmaahyljettä metsästetään voimakkaasti jo nyt. Norppaa ei saa pyytää, eikä ole järjestöjen mukaan syytäkään, koska kaikki Itämeren eteläiset norppakannat ovat uhanalaisia.

(MTV3-AL-STT)

Lue myös:

    Uusimmat