Korkeaoja: EU-maissa varauduttu hyvin lintuinfluenssaan

Korkeaojan mielestä EU-maissa on varauduttu lintuinfluenssaan paremmin kuin esimerkiksi aikoinaan hullun lehmän tautiin.

Euroopan unioni ottaa vakavasti lintuinfluenssauhan. Tätä mieltä on Suomen eläintautien ehkäisystä vastaava ministeri Juha Korkeaoja.

- Kyllä Euroopan maatalous ja elintarvikeviranomaiset ovat varpaillaan, kun kevättä kohti mennään. Mutta luulen, että mihinkään asiaan ei ole niin tehokkaasti valmistauduttu kuin tähän (lintuinfluenssariskiin), Korkeaoja arvioi STT:lle.

EU-maat ovat hänen mielestään valmistautuneet linnuissa ja siipikarjassa leviävään influenssaan paremmin kuin esimerkiksi aikoinaan hullun lehmän tautiin. EU:n maatalousministerit ovat seuranneet tiiviisti lintuinfluenssatilannetta, viimeksi maatalousneuvoston kokouksessa maanantaina.

Taudin leviämistä muuttolintujen mukana pidetään EU:ssa edelleen varteenotettavana riskinä. Muistakin leviämisreiteistä on tullut uutta tietoa.

- Maatalousneuvoston kokouksessa tuli esille, että Keski-Eurooppaan suuntautuu jonkin verran harmaata tuontia, esimerkiksi siirtotyöntekijät tuovat mukanaan lemmikkieläimiä ja takapihalla kasvatettavaa siipikarjaa, hän kertoo. Tällainen menettely lisää taudin leviämisriskiä.

Evira vailla johtajaa

Maa- ja metsätalousministeriön seurantavastuu lintuinfluenssasta siirtyy toukokuun alussa aloittavalle Elintarviketurvallisuusvirastolle (Evira). Korkeaoja uskoo, että vaihdinvaihto sujuu kivuttomasti, koska kokenut henkilöstö jatkaa uudessa virastossa.

Eviraan yhdistetään ministeriön elintarvike- ja terveysosaston toimeenpanotehtävät, Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos Eela ja Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK).

Uusi 700 hengen virasto saattaa joutua aloittamaan ilman pääjohtajaa, ellei valtioneuvosto saa ajoissa hyväksyttyä pääjohtajan kelpoisuusehtoja koskevaa asetusta sekä tämän nimitystä. Korkeaojan mukaan tavoitteena on, että pääjohtaja voi aloittaa toukokuun alusta.

Tehtävään haetaan kovatasoista johtajaa, Korkeaoja sanoo. Mahdollisia ehdokkaita hän ei lähde ennen hakuprosessia nimeämään. Valtioneuvosto valitsee pääjohtajan ministeriön esityksestä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat