Korkeakoulututkinto uudistuu

Korkeakoulututkintoihin halutaan lisää käytännön harjoittelua ja kansainvälisyyttä.

Uudistusta pohtinut työryhmä esittää, että työharjoittelu tulisi osaksi korkeakoulututkintoja. Lisäksi kaikkiin tutkintoihin pitäisi sisällyttää kansainvälistymisjakso joko ulkomailla tai Suomessa.

Lisäksi tavoitteena on, että vajaan kymmenen vuoden päästä noin 4 prosenttia korkeakoulu-opiskelijoista olisi ulkomaalaisia. Kansainvälistymisen hinnaksi arvioidaan noin 25 miljoonaa euroa vuodessa.

Perustutkinto halutaan myös selkeästi jakaa alempaan korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin sekä kaksivuotisiin maisterinopintoihin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat