Korkeakoulututkinto johtaa Kiinassa usein kortistoon

Kiinassa korkeasti koulutetun nuorison urahaaveet ovat suuria, mutta todellisuus on usein karu. Opetusministeriön tilastojen mukaan hiljattain korkeakoulusta valmistuneista kiinalaisnuorista jopa 73 prosenttia on työttömänä.

- Meillä on sanonta, jonka mukaan valmistuminen merkitsee työttömyyden alkua, kertoo viime vuonna alemman korkeakoulututkinnon valmiiksi saanut Xia Ding.

Xia jatkoi opintojaan maisteriohjelmassa, jotta ei joutuisi vielä kortistoon. Niin tekivät myös monet hänen kurssitovereistaan.

- Moni meistä olisi tyytyväinen, jos vanha työpaikanmääräämisjärjestelmä otettaisiin taas käyttöön, hän huokaa.

Vielä 1990-luvulla Kiinan korkeakouluista valmistuneet välttyivät kokonaan työnhakuruljanssilta, sillä heille määrättiin kullekin työpaikka. Näin jokainen sai varmasti töitä, mutta osa joutui köyhille alueille huonosti palkattuihin tehtäviin, joissa ei juuri ollut ylenemismahdollisuuksia.

Koulutettujen nuorten työttömyyteen on monia syitä. China International Capitalin pääekonomisti Ha Jiming on tutkinut maan työllisyystilannetta ja arvioinut, että työvoimaa on liikaa ainakin vuoteen 2015 saakka.

Hurja talouskasvu luo koulutetuille työpaikkoja, mutta toisaalta paikoista on taistelemassa enemmän nuoria kuin aiemmin. Kiinan suurten ikäluokkien lapset ovat nimittäin siirtymässä korkeakouluista työelämään.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat