Korkeakoulutetut työllistyvät koulutustaan vastaaviin tehtäviin

Ylempi korkeakoulututkinto näyttää johtavan pääosin tavoitteiden mukaiselle työuralle. Tämä käy akateemisten rekrytointipalvelujen Aarresaari-verkoston tekemästä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin maisteritason opinnoista viisi vuotta sitten valmistuneiden työtilannetta.

Kokemus tavoitteiden mukaisesta työurasta on yksi työllistymisen laadusta kertovista tekijöistä.

Vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden työllistyminen näyttää sekin tulosten perusteella hyvältä. Yli neljä viidesosaa vastanneista oli työssä, kun työttöminä heistä oli vain kaksi prosenttia.

Uraseurannan tuloksista julkaistaan alakohtainen kooste tämän vuoden syksyllä. Viime vuonna tehtyyn kyselyyn vastasi 6152 korkeakoulutettua.

Korkeakoulutettujen työllisyydestä on kuitenkin viime viikkoina esitetty toisenlaisiakin näkemyksiä. MTV3:n uutiset kertoi kesäkuun alussa, että työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan korkeakoulutettujen työttömien määrä koko maassa oli tämän vuoden huhtikuussa 32 670, kun se viime vuonna samaan aikaan oli 25 626. Kasvua vuoden takaisesta oli 27,5 prosenttia.

(MTV3 – STT)

Lue myös:

    Uusimmat