Korhonen kiistää keskustelleensa Kauppisen kanssa rahoituksesta

Lomalta palannut keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoo tavanneensa Kevan entisen toimitusjohtajan Markku Kauppisen kolme kertaa. Korhosen mukaan yhdessäkään tilaisuudessa ei ole keskusteltu Kevan tai Kauppisen osallistumisesta keskustan puoluerahoitukseen. Puoluesihteerin työhön kuuluu hänen mukaansa keskeisenä osana yhteydenpito ja tapaamiset erilaisten sidosryhmien välillä.

Korhonen yhtyy keskustan puheenjohtajan Matti Vanhasen ajatukseen siitä, että puolueen vaalirahoitus olisi ollut viisasta avata julkisuuteen jo vuosi sitten edellisen vaalirahoituskohun aikana. Korhosen mukaan he päätyivät Vanhasen kanssa kuitenkin siihen, että he odottavat uutta lainsäädäntöä.

Korhonen katsoo, että hänen roolinsa puoluesihteerinä ei ole ollut puuttua julkisuudessa keskustan kansanedustajien ja ministerien vaalirahailmoituksiin ja niissä mahdollisesti ilmenneisiin puutteisiin. Myöskään Kevan toimintaa Korhonen ei halua lähteä kommentoimaan.

Keskustan ministerit ovat vaatineet puoluesihteeri Korhosta kertomaan omasta osuudestaan vaalirahojen järjestelijänä. Liikenne- ja viestintäministeri Anu Vehviläinen (kesk.) on vaatinut Korhosta jopa harkitsemaan eroa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat