Korhonen: Heinäluoma valmistelee sateenkaarihallituksen paluuta

Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen mukaan SDP ei kelpuuta keskustaa hallituskumppanikseen, jos se voittaa tulevat vaalit. SDP ja kokoomus älähtivät heti Korhosen kommenteista.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen mukaan SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma valmistelee sinipunaisen sateenkaarihallituksen paluuta eduskuntavaalien jälkeen.

Korhonen sanoo Verkkolehti Apilan haastattelussa, että sosiaalidemokraattien pelottelu porvarihallituksella on tarkoitettu hämäykseksi. Korhosen mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että SDP puuhaa yhteishallitusta kokoomuksen, vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n kanssa.

Korhonen huomauttaa, että vuoden 1983 jälkeen keskusta ei ole kelvannut SDP:n hallituskumppaniksi, jos sosiaalidemokraatit ovat voittaneet vaalit. Tulevissa vaaleissa Keskustan tavoitteena on maan ykköspuolueen asema.

SDP:n puoluesihteeri kiistää Korhosen väitteet

SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta vastasi nopeasti Korhosen näkemyksiin. Hänestä tällaiset puheet kertovat siitä, että keskusta yrittää pelotella kannattajiaan liikkeelle uhalla, jonka mukaan keskusta ei olisikaan seuraavassa hallituksessa.

Feldt-Rannan mielestä Korhosen ei pitäisi olla huolestunut siitä, että puolueet vertailevat poliittisia erojaan ennen vaaleja. Hän vakuutti, että SDP on historiallisesti yhteistyön ja sillanrakennuksen puolue.

- Olemme keskustan kanssa punamultahallituksissa rakentaneet hyvinvointivaltion, sateenkaarihallituksissa puolestaan nostaneet Suomen lamasta porvarihallituksen jäljiltä ja tiivistäneet eurooppalaista yhteistyötä. Sen sijaan, että Jarmo Korhonen rakentelee olemattomia salaliittoteorioita, hän voisi kaivaa malkan omasta silmästään. Juuri keskusta ja kokoomus ovat olleet aktiivisia virittelemään porvarihallituspuheita, vastasi Feldt-Ranta kannanotossaan.

"Keskusta tyytynyt apupuolueen rooliin"

Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jyri Häkämies on ärsyyntynyt Korhosen puheista. Hänen mielestään Korhosen heitto sinipunahallituskaavailusta on tietoista äänestäjien sumuttamista, jolla yritetään peittää jo punamultapuolueiden käytännössä jo sopimasta jatkosta. Tätä todistavat hänen näkemyksensä mukaan keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallin puheenvuorot.

- Timo Kalli totesi reilu viikko sitten, että hän toivoo punamultapuolueille eli keskustalle ja sosiaalidemokraateille vaaleissa lisää kannatusta ja punamultahallituksen jatkoa ensi vaalikaudella. Kansalaisille on äänestäjinä näissä kaavailuissa jätetty vain kumileimasimen rooli, piikittelee Häkämies.

Häkämies arvioi, että keskusta on tyytynyt päättyvällä vaalikaudella hiljaisesti demarien apupuolueen rooliin. Tämä on näkynyt esimerkiksi voimattomuutena yt-lain valmistelussa ja hyväksymisessä sekä monissa muissa työelämän kehittämistä koskevissa kysymyksissä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat