Korhonen: EU:n verotus on yhtenäistettävä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen toivoisi EU:n keskittyvän ennen kaikkea tasa-arvon lisäämiseen. Yksi merkittävä tasa-arvon lisääjä on verotus.

- Hakisin yhtenäistä verokantaa yrityksille, pääomille sekä veroparatiiseille, jotta saataisiin selvät, yhtenäiset pelisäännöt. On maita, jotka käyttävät verotusta kilpailuetuna yrityksiä houkutellessaan. Näissä tilanteissa pääomat virtaavat pois sieltä, missä tulos on tehty. On myös maita, joissa ei ole progressiivista verojärjestelmää. Tämä johtaa epätasa-arvoon Euroopan unionin sisällä. Se ei voi olla yhteisön tavoite ja siihen pitää saada muutos, MTV:n Huomenta Suomen puheenjohtajasarjassa vieraillut Korhonen sanoo.

Ajattelun pitäisi hänen mukaansa lähteä siitä, että perustoimeentuloturva on kunnossa jokaisessa maassa. Ongelmallista on Korhosen mielestä se, että näitä asioita ei käsitellä EU:ssa.

- Ihan täydellistä tasa-arvoa ei tuskin ole saavutettavissa, mutta nykyistä huomattavasti parempi tilanne on kuitenkin mahdollinen. Konkreettisia esimerkkejä ovat sosiaaliturva, perustoimeentulo ja terveydenhuolto; on erittäin surullista katsoa vaikkapa pääkaupunkiseudulle kesäisin tulevaa kerjäläisten määrää, sanoo Korhonen.

Ihmiset muuttavat toiseen maahan monesta eri syystä. Korhonen korostaa, että jokaisen maan tulisi antaa kaikille maahanmuuttajille perusedellytykset sopeutua uuteen kotimaahan.

- Pakolaiset, jotka joutuvat humanitäärisistä syistä, jopa henkensä uhalla lähtemään kotimaastaan, ovat aivan erityisessä tilanteessa. Meillä on oma vastuumme tässäkin asiassa. EU:n ulkopuolelta tulevaan maahanmuuttoon pitäisi luoda yhteiset säännöt ja yhteinen näkemys. Maitten välille ei saa syntyä erilaisia linjoja, koska se aiheuttaa ongelmia, Korhonen muistuttaa.

Vasemmistoliitto suhtautuu Euroopan unioniin kriittisesti. Korhosen mielestä Suomi on kuitenkin myös hyötynyt jäsenyydestä.

- Suomi on hyötynyt EU:sta ennen kaikkea hyvän taloudellisen kehityksen kautta. Toimeentulo on noussut, korot ovat pysyneet matalalla, jopa ruuan hinta pysyi jossain vaiheessa kohtuullisena. Yhteinen valuutta tuo tietenkin etuja käytännössä moneenkin asiaan. EU on siis tuonut hyvääkin tullessaan, Korhonen lisää.

Katso Martti Korhosen ja Annika Lapintien haastattelu (Huomenta Suomi 27.5.2009)

Katso Annika Lapintien haastattelu (Huomenta Suomi 27.5.2009)

Katso Martti Korhosen haastattelu (Huomenta Suomi 27.5.2009)

Lue myös:

    Uusimmat