Koreoiden neuvotteluissa edistystä

Etelä- ja Pohjois-Korean edustajat ovat sopineet, että maiden välillä järjestetään sotilasasioita koskevat neuvottelut mahdollisimman pian, maat kertoivat yhteisessä lausunnossaan. Etelä-Korean neuvottelijan Rhee Bong Jon mukaan sotilasneuvotteluiden tarkemmista päivämääristä saatetaan sopia elokuussa Soulissa.

Neuvotteluissa on määrä sopia mm. maat yhdistävän rautatien rakentamisesta. Rautatien rakentamista on pidetty ennen kaikkea symbolisena tekona, sillä kyseessä olisi ensimmäinen yhteys läpi Koreoita erottavan demilitarisoidun vyöhykkeen.

Maat antoivat lausuntonsa kolmipäiväisten neuvotteluiden jälkeen. Ne olivat ensimmäiset ministerineuvottelut Koreoiden välillä yhdeksään kuukauteen. Lausunnossa Koreat ilmoittivat lisäksi sopineensa eri puolilla rajaa asuvien perheenjäsenten tapaamisista syyskuussa, ministeritason neuvotteluista Pjongjangissa lokakuussa, ja talousneuvotteluista Soulissa elokuun 26.-29. päivinä.

Etelä-Korea ilmoitti myös voivansa lisätä Pohjois-Korealle annettavan ruoka-avun määrää, jos se sitä haluaa. Maatalousministeri Kim Dong Taen mukaan Etelä-Korea voisi antaa pohjoiselle 300 000 tonnia riisiä.

Etelä-Koreassa oikeistolaiset ryhmät järjestivät noin tuhannen hengen mielenosoituksen Pohjois-Koreaa vastaan. Edellisenä päivänä noin 200 opiskelijaa oli ottanut yhteen poliisin kanssa lähellä Yhdysvaltain armeijan tukikohtaa.

Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA puolestaan ilmoitti, että Pohjois-Korea aloittaa ensi viikolla ministeritason neuvottelut Japanin kanssa diplomaattisten suhteiden solmimisesta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat