Koreoiden lähentyminen jatkuu

Etelä- ja Pohjois-Korea ovat avanneet tänään uudelleen yhteystoimistonsa. Toimistot sijaitsevat maiden välisellä vyöhykkeellä.

Toimistot perustettiin vuonna 1992, mutta ne ovat olleet suljettuina vuodesta -96. Yhteystoimistojen avaaminen uudelleen on yksi maiden väliseen rauhaan tähtäävistä toimenpiteistä, joista sovittiin Koreoiden johtajien kesäkuisessa tapaamisessa. Pohjois- ja Etelä-Korea ovat kuitenkin yhä muodollisesti sodassa keskenään.

Pohjois-Korea valmis suhteisiin USA:an kanssa

Pohjois-Korea olisi valmis solmimaan välittömästi diplomaattisuhteet Yhdysvaltojen kanssa.

Suhteiden solmimisen ehtona olisi kuitenkin se, että Yhdysvallat pudottaisi Pohjois-Korean pois terrorismia tukevien maiden listalta. Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean viranomaiset neuvottelivat viime viikolla maan poistamisesta terrorismilistalta. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy minkäänlaiseen ratkaisuun.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat