Mainos

Korei myöntyi pääministeriksi

Palestiinalaisten parlamentin puhemies Ahmed Korei on myöntynyt ottamaan vastaan pääministerin tehtävät, kertoo uutistoimisto AFP. Korei ryhtyy muodostamaan uutta hallitusta palestiinalaisille.

Palestiinalaisten hallitus joutui eroamaan viikonloppuna, kun pääministeri Mahmoud Abbas ilmoitti eroavansa pääministerin tehtävistä.

Korei on aiemmin ilmoittanut, ettei hän ota tehtäviä vastaan ennen kuin saa tietää, miten EU ja Yhdysvallat hänen nimittämiseensä suhtautuvat. Yhdysvallat vaati tuoreeltaan Korein uutta hallitusta tuomitsemaan kaikenlaisen terrorismin. Vaatimuksena on myös ryhtyminen toimiin laittomien aseellisten järjestöjen toiminnan tukahduttamiseksi.

Korei suunnittelee 6-8 ministerin hätähallituksen muodostamista, jonka nimilistan saa hän aikoo esitellä huomenna.

(MTV3-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.