Kopteriturman tutkinta edennyt

Copterlinen helikopteri putosi Suomenlahteen Tallinnan edustalla viime elokuussa. Onnettomuudessa kuoli 14 ihmistä.

Suomenlahdella viime elokuussa tapahtuneen Copterlinen helikopterionnettomuuden tutkinta on edennyt. Onnettomuuden tutkintalautakunnan suomalaisedustajan Hannu Melarannan mukaan tutkijat ovat päässeet yksimielisyyteen helikopterin putoamisen aiheuttajasta. Myös loppuraporttia on alettu luonnostella.

Putoamisen aiheuttajaksi on Melarannan mukaan vahvistumassa ohjaustehostimeen tullut vika. Näkemys syystä on ollut esillä jo viime vuoden loppupuolelta. Tämän lisäksi turman syiksi epäiltiin muun muassa poikkeuksellista säätä, mutta nämä teoriat on Melarannan mukaan suljettu nyt pois.

Lentäjät menettivät onnettomuuskopterin hallinnan ohjaustehostimen vian vuoksi, mutta onnettomuuden kulkua ei ole kuitenkaan pystytty täysin selvittämään. Tutkijoiden käsityksen mukaan kopteri tempautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä puolessatoista sekunnissa kymmeniä metrejä ylös, minkä jälkeen kopteri kallistui ja alkoi pyöriä ilmassa vaakatasossa ympäri. Lopulta kopteri syöksyi mereen.

- Sitä ei ole pystytty aukottomasti selvittämään, onko tilanteen käynnistänyt vielä joku muu ärsyke. Näitä vaihtoehtoja vielä pohdiskellaan, Melaranta sanoo.

Loppuraportin valmistuminen kestää Melarannan mukaan vielä useita kuukausia.

Elokuun 10. päivä viime vuonna sattuneessa turmassa kuoli 14 ihmistä, joista kuusi suomalaista, neljä virolaista ja kaksi yhdysvaltalaista matkustajaa sekä kaksi suomalaislentäjää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat