KOP:n viimeistä antia markkinoitiin katteettomasti?

Kansallis-Osake-Pankin viimeiseksi jääneen osakeannin keskeinen markkinointiväite näyttää olleen varsin huteralla perustalla. Helsingin Sanomien mukaan pankin suuromistajista harvat olivat etukäteen sitoutuneet Kansallisantiin, vaikka antia markkinoitiin piensijoittajille juuri suuromistajien varmalla mukanaololla.

Vuoden 1994 osakeannista tehdyt rikosilmoitukset pankin johtokuntaa ja hallintoneuvostoa vastaan ovat parhaillaan syyteharkinnassa. Rikosilmoituksen tehneet piensijoittajat väittävät, että antia markkinoitiin harhaanjohtavasti ja KOP antoi osakkeitaan markkinoidessaan liian ruusuisen kuvan yhtiön tulevaisuudesta.

Helsingin Sanomien mukaan "suurten sijoittajien sitoutuminen antiin oli lähinnä pääjohtaja Pertti Voutilaisen uskon varassa." Antia markkinoitiin kertomalla, että pankin suuromistajat olivat jo etukäteen sitoutuneet merkitsemään siitä puolet ja että osakemerkintä olisi hyvä sijoitus.

Ennakkoarvioissa mukana olleet yritykset merkitsivät patistelun jälkeen osakkeita yhteensä 750 miljoonalla, mutta luvattu miljardi täyttyi vasta viimeisenä antipäivänä. Puuttuva summa katettiin KOP:n oman eläkesäätiön sijoituksella.

KOP:n vuosi 1994 päättyi ennakoitua tuntuvasti suurempaan 1,8 miljardin markan tappioon. Jo helmikuussa 1995 julkistettiin KOP:n ja SYP:n fuusioituminen Merita-pankiksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat